lauantai 1. joulukuuta 2012

Kysymyksiä ja vastauksia

Heippa taas! :)

Taas on vierähtänyt aikaa viime kerrasta, tosin tällä kertaa ihan tarkoituksella, sillä kysymyksiä on tänä aikana tullut ihan kiitettävästi! Yritän tässä nyt sitten vastailla parhaani mukaan niistä jokaiseen. Pahoittelen jos vastaukset ovat mammuttimaisia, mulla on sellainen tapa jäädä jaarittelemaan lyhyiden ja ytimekkäiden vastausten sijaan, eli jo tässä vaiheessa anteeksi siitä! :D

1. Mikä olisi paras tapa lukea kokeisiin (esim. lukiossa?) :)
- Tähän on vaikea antaa mitään yksiselitteistä vastausta, sillä kullekin paras tapa löytyy vain yksinkertaisesti kokeilemalla. Lisäksi valmistautumiseen vaikuttaa moni muukin asia, esimerkiksi se kuinka paljon aikaa lukemiselle on tai täytyykö samanaikaisesti valmistautua useampaan kokeeseen (kuten lukion koeviikoilla yleensä). Yleisenä ohjenuorana voisin kuitenkin sanoa, että kannattaa priorisoida ja keskittyä olennaisiin asioihin ja isoihin kokonaisuuksiin pienten yksityiskohtien opettelun sijaan. Kyky soveltaa osaamaansa on myös tärkeä monissa aineissa, joten omaa päättelykykyä kannattaa treenata. Keskity asioiden ymmärtämiseen.

2. Millä pisteillä pääsit sisään lääkikseen? Riittikö pisteet just ja just vai pääsitkö "heittämällä" sisään?
- En nyt kuollakseni muista tarkkoja pistemääriä, mutta sen muistan, että pääsin sisään yhteispistekiintiössä ja koepisteitä sain muistaakseni 56-57 (nämä siis skaalattuja pisteitä).

3. Miten muiden, jotka oli samalla valmennuskurssilla kun sä, kävi? Pääsikö moni sisään?
- Mulla oli valmennuskurssilla ennestään kolme kaveria, joten en kauheasti tutustunut muihin sen kummemmin ja sen takia en osaa kovin hyvin sanoa. Helsinkiin samalta kurssilta pääsi kaksi muuta ja muille paikkakunnille ainakin muutama.

4. Miten itse toimit kokeessa, eli missä järjestyksessä teit tehtävät? Oliko tekniikka toimiva vai iskikö jossain vaiheessa paniikki?
- Paniikki ei oikeastaan iskenyt missään vaiheessa ja tästä oli kiittäminen valmennuskurssin simuloitua valintakoetta, jossa pääsi harjoittelemaan "tositoimia". Tein tehtävät yksinkertaisesti niin, että selasin koko kokeen läpi ja aloitin helpoimmista ja etenkin kohti vaikeampia tehtäviä. Jos tehtävä alkoi tökkiä niin siirryin surutta seuraavaan ja palasin vaikeaan uudestaan myöhemmin. Ensimmäisen tehtävän jätin tarkoituksella viimeiseksi (se jäätävä monivalinta-aineistotehtävä) ja viimeiset minuutit lottosin sinne jotakin täysin intuition perusteella. Yleensäkin valintakokeessa joku alkupään tehtävistä on naamioitu "miina" (kuten kurssin opettaja sitä kutsui), joka voi olla helppokin tehtävä, mutta vie paljon aikaa. Jos alkaa tekemään tehtäviä numerojärjestyksessä astuu suoraan tähän miinaan ja pahimmassa tapauksessa tulee vahingossa käyttäneeksi 2 tuntia koeajasta yhteen tehtävään. Ei kovin suositeltavaa, vai kuinka?

5. Oliko monivalintatehtävät susta helppoja vai menikö se ihan lottoamiseksi?
- Kuten edellisestä vastauksesta voi päätellä, hyppäsin aluksi suoraan koko tehtävän yli tarkoituksella. Monivalintatehtävät ovat usein vaikeita, sillä vastausvaihtoehdot voivat muistuttaa hyvin paljon toisiaan ja kysymykset voivat olla hieman hämäriä ja vastaukset epäselvinä sikin sokin pitkin aineistoa (jos sellainen edes on). Kun lisätään mukaan se tekijä, että väärästä vastauksesta saa miinuspisteitä, pienenee myös mahdollisuus saada hyvät pisteet arvaamalla. Jos koet monivalinnat vaikeiksi ja tuppaat käyttämään niihin liikaa aikaa (kuten minä), jätä ne suosiolle loppuun ja tee kunnolla kaikki muut tehtävät jotka vaan osaat.

6. Jos paniikki iskee kokeessa, mikä olisi hyvä keino nopeasti koota itsensä? :D
- Hyvä valmistautuminen antaa itsevarmuutta ja luottoa omaan osaamiseen ja tekemiseen. Päivä ennen koetta kannattaa rentoutua ja tehdä kivoja juttuja ennen viimeistä puristusta. Jos paniikki iskee kokeessa on hyvä hengittää rauhassa, juoda vähän vettä ja käydä vaikka vessassa ja palauttaa mieleen se, että elämä jatkuu vaikka ei pääsisikään lääkikseen tällä kertaa. Hanskoja ei kannata lyödä tiskiin vaan aina täytyy yrittää! Jännitys yleensä laukeaa kun saa ensimmäisen tehtävän tehtyä.

7. Kun laskee fyssan ja kemman tehtäviä, niin alussa ne tuntuu kaikki varmasti vaikeilta. Tuliko sulla loppuvaiheessa sellanen olo, että vaikeimmat laskutkaan ei enää tuntunut niin vaikeilta vai menitkö pääsykokeeseen niin, että esim. vanhat yo-tehtävät tuntu susta vieläkin vaikeilta?
- Aluksi kaikki oli TOSI hankalaa, etenkin kun pohjaa fysiikassa ja kemiassa ei juuri ollut. Mutta laskemalla riittävästi oppii tietynlaisen ajattelutavan, jolla lähtee ratkomaan tehtäviä ja uusia asioita alkaa oppimaan entistä tehokkaammin. Sanotaan näin, että kaikkein vaikeimmat laskut (esim jotkin tehtävät valmennuskurssimateriaaleissa) olivat ja pysyivät vaikeina loppuun asti, mutta kohtalaisista/vaikeahkoista tehtävistä tuli sen sijaan "peruskauraa" ja niitä pystyi laskemaan nopeasti ja miettimättä juuri lainkaan. Pääsykoetehtävät ovat yleensä tietyn tasoisia (juuri tätä "peruskauraa", eli ei mitään älyttömän vaikeita ja pitkiä) ja kun saavuttaa hyvän osaamisen tällä tasolla, se riittää varmasti myös kokeessa. YO-tehtäviä en kauheasti laskenut, joten en osaa niistä sanoa mitään kummempaa.

8. Kuinka monta tehtävää ehdit tehdä kokeessa ja miten suunnittelit ajankäytön?
- Ehdin tehdä kaikki tehtävät (mihin kannattaa ehdottomasti pyrkiä!) enkä suunnitellut ajankäyttöä sen kummemmin. Lähinnä pidin huolta siitä, että teen helpot ja nopeat tehtävät huolella alta pois, jotta voin rauhassa keskittyä vaikeampiin tehtäviin. Ajantaju täytyy kuitenkin säilyttää kokoajan!

9. Miten asut tällä hetkellä?
- Asun vanhempieni luona vielä toistaiseksi.

10. Onko lääkiksestä löytynyt uusia ystäviä/kavereita, ja millainen ikäjakauma siellä Helsingin lääkiksessä on? :)
- Suurin osa opiskelijoista Helsingissä on 20-25 -vuotiaita, mutta myös 30+ ja jopa 40+ opiskelijoita löytyy jonkin verran. Ilmapiiri on hyvin avoin ja kaikki tulevat toimeen keskenään joten uusia kavereita on todellakin helppo löytää :) Tapahtumissa käyminen luonnollisesti nopeuttaa uusien suhteiden luomista ja jokainen löytää varmasti oman "porukkansa" jo parin viikon aikana. Mun mielestä ihmiset on olleet tosi mukavia ja oon saanu paljon uusia kavereita :)

11. Meinaan käydä kaikki kemian, fysiikan ja bilsan kurssit ja mulla on nyt pitkä matikka. Oon aika hyvä koulussa, keskiarvoni oli 9,67. Nyt lukiossa olen menestynyt myös hyvin, kemian kurssista sain 10 ja matikasta 9. Kirjoitan sit kemian,fysiikan, bilsan, äikän,ruotsin ja en osaa vielä yhtään sanoa kirjoitanko lisäksi enkun vai matikan. Tapahtuuko se niin, että kirjoitan syksyllä jotkin aineet ja keväällä loput, sitten haen suoraan pääsykokeisiin vai täytyykö mun odottaa seuraavaa vuotta ja haen vasta silloin?
- Koska aiot kirjoittaa kemian, fysiikan ja biologian sinulla on erittäin hyvät mahdollisuudet päästä sisään jo ensimmäisellä yritykselläsi, joten suosittelen hakemaan jo heti kirjoitusten jälkeen. Mitään et menetä, jos kokeilet!

12. Kun haen, onko minun mahdollista osallistua samalla esim. turun, tampereen, oulun ja helsingin pääsykokeisiin vai pitääkö minun suorittaa vain yksi pääsykoe/kaupunki?
- Voit hakea vain yhteen kaupunkiin samalla kertaa.

13. Kuinka kauan luit pääsykokeeseen?
- Aloitin lukemisen edellisen vuoden syyskuussa, mutta "tosissani" aloin lukea vasta uuden vuoden jälkeen.

14. Miten sulla riitti aikaa sun poikaystävälle?:) tapasitko hänet sen valmennuskurssien aikana vai sitten yliopistossa?
- Heh, olemme seurustelleet jo yli 4 vuotta ja tapasimme rippileirillä :) Poikaystäväni urheilee tavoitteellisesti ja treenaa jopa 12 kertaa viikossa, joten aika on muutenkin ollut aina kortilla joten pyrkiminen antoi oikeastaan vaan lisää aikaa näkemiselle, sillä pystyin tekemään lukuaikatauluni oman mieleni mukaan. Lisäksi hän haki keväällä samaan aikaan Helsingin oikikseen, joten luimme paljon myös yhdessä!

15. Saako maol taulukkoa käyttää pääsykokeessa? Entä laskinta?
- Joku taisikin vastata jo tähän, mutta vastaan kuitenkin! Maolia ei saa käyttää. Kokeessa tulee (jos tulee) mukana kaavaliite. Liitteessä on kuitekin paljon turhia kaavoja ja kaavat ovat monesti sekaisin, joten suosittelen lämpimästi kaavojen ulkoaopettelua (ne ihan OIKEASTI jää mieleen kun laskee vaan tarpeeksi!). Laskinta saa (ja täytyy) käyttää, mutta vain osa laskimista on sallittuja, joten muistathan tarkistaa laskimesi kelpoisuuden yliopiston sivuilta!

16. Kun olen suunnitellut hakevani lääkikseen ens vuonna, eikä mun vanhemmat tiiä mitää vielä mun suunnitelmista:D nii miyä mieltä oot et yllätän mun vanhemmat vasta sitten kun olen suorittanut pääsykokeen ja saanu tietää tulokset?:)
- Periaatteessa kuulostaa hauskalta yllättää vanhemmat, kun saa tietää päässeensä lääkikseen, mutta käytännössä voi olla vaikeaa selvitä koko pitkää kevättä ilman tukea kotona. Opiskelu on väsyttävää ja raskasta ja koko pyrkimisprosessi on välillä todella stressaavaa ja kaikki mahdollinen tuki on tervetullutta! En usko, että paras vaihtoehto omalta kannaltasi on asian salaaminen. Etenkin jos halua kustannusapua oppikirjoihin tai valmennuskurssimateriaaleihin :D Plus omanasta kokemuksesta voin sanoa, että kun opiskelee ahkerasti niin vanhemmat eivät kehtaa nipottaa niin tarkkaan kotitöiden suhteen!

17. Mitäs sille sun kaverille kuuluu? Siis sille joka oli sun kanssa samalla valmennuskurssilla ja teistä tuli hyviä ystäviä:) onko hänkin päässy lääkikseen?
- Tähän pientä tarkennusta sen verran, että olimme kyllä hyviä ystäviä jo ennen kurssia, mutta ystävyys syveni aivan uudelle tasolle yhdessä lukemisen myötä :) Hän opiskelee tällä hetkellä Kumpulassa kemiaa ja pyrkii uudestaan Helsinkiin keväällä. Ja kun hän pääsee ensivuonna lääkikseen niin muutamme vuodeksi asumaan yhdessä kaverikämppään, kun poikaystäväni lähtee inttiin :)

18. Kun haen lääkikseen, mistä tiedän pääsisinkö helpommin mihin lääketieteelliseen yliopistoon? Helsingin, kuopion, oulun,tampereen tai turun? Onko pääsykoe sama kaikissa kaupungeissa?
- Pääsykoe on kaikissa kaupungeissa sama ja se pidetään samaan aikaan. Fakta on se, että toisiin yliopistoihin pyritään enemmän kun toisiin, mutta tästä ei vielä voi vetää mitään johtopäätöstä sisäänpäässeiden tasoista. Kokeet pisteytetään eri tavoilla eri paikkakunnilla (monesti Helsingissä on ollut kaikista tiukin pisteytys) joten pisterajat eivät ole keskenään vertailukelpoisia. Yleensä Helsinki on kuitenkin ollut se "vaikein" paikka, koska tänne on eniten hakijoita sekä monesti korkein pisteraja (vaikka rajat eivät olleetkaan vertailukelpoisia), kun taas esimerkiksi Ouluun on vähemmän hakijoita ja matalampi pisteraja. En kuitenkaan suosittele taktikoimaan liikaa hakukohteen suhteen, sillä se voi kapsahtaakin omaan nilkkaan, kuten monille Kuopioon hakeneille kävi viime vuonna!

19. Osaatko sanoo et mitä jos tulee raskaaksi opinnon aikana? :D
- Opiskeluista on mahdollisuus pitää välivuosi esimerkiksi juuri raskauden takia, mikä on varmasti erittäin suositeltavaa :D Yleisesti on käytössä termi "kurssivauva", joka on siis kahden samaa vuosikurssia käyvän opiskelijan yhteinen lapsi, eli raskaus lääkiksen aikana ei ilmeisesti ole mikään harvinaisuus! Ja onhan monilla opiskelijoilla lapsia jo ennestään.

20. Minulla on jotenkin sellainen mielikuva, että suurin osa lääkisläisistä kannattaa Kokoomusta ja haaveilee 1,7 lapsesta, omakotitalosta, farmariautosta ja kultaisestanoutajasta. Onko tässä yhtään perää? Haluaisin ehkä lääkikseen, mutta pelkään etten löydä sieltä samanhenkistä porukkaa...
Vielä toinen asia. Haaveilen siis mahdollisesti lääkiksestä, mutta haaveilen myös maailmanympärimatkasta. Onko näitä kahta asiaa mahdollista yhdistää, eli onko välivuoden pitäminen mahdollista tai jotain muuta keinoa yhdistää haaveitani?

- Mistähän moinen mielikuva :D No tosiaan, varmasti noita "farmarityyppejä" löytyy, mutta kyllä siellä on porukkaa ihan joka suuntaan joten varmasti omanlaista porukkaa löytyy itse kullekin. Mulla oli myös itselläni hirveät ennakkokäsitykset lääkisopiskelijoista. Kuvittelin, että kaikki on sisäänpäinkääntyneitä ja ujoja perfektionistihikareita, mutta en olis voinu olla enää enempää väärässä :D Hikareita siellä kyllä on, eikä oikein pärjääkään jos lukeminen ei kiinnosta, mutta muuten menin täysin metsään omien kuvitelmieni kanssa, joten älä yhtään anna omien ennakkoluulojesi vaikuttaa siihen, mitä haluat tulevaisuudessasi tehdä!
Maailmanympärysmatkasta en osaa sanoa mitään, sillä en tiedä onko pelkkä matkustelu riittävä syy välivuoteen (tämä selviää varmasti opintotoimistosta!) mutta vaihtoon aina ainakin mahdollisuus lähteä puoleksi vuodeksi tai kokonaiseksi vuodeksi :)

21. Pitääkö olla hyvä näkö jos haluaa kirurgiks? esim jos on vaikka likinäköinen:)
- Tietääkseni likinäköisyys ei ole este kirurgin uralle, kunhan näkövirhe on mahdollista korjata laseilla tai leikkauksella. Kyllähän kirurgitkin vanhenevat ja ikänäköhän on kovin yleistä :)

 22. Oletko ajatellut yhtään erikoistumisalaasi vielä? Jos niin mitä/millaisia?
- Olen ajatellut paljonkin, mutta vaihtoehdot ovat vielä erittäin avoinna, sillä en halua sulkea pois mitään vielä tässä vaiheessa. Kirurgia kiinnostaa kuitekin ehdottomasti eniten, mutta sen enempää en osaa vielä sanoa. Sydän- ja thoraxkirurgia kiinnostavat. Mutta toisaalta olis siistiä olla anestesiologi. Tai lastenlääkäri.. Voi tätä vaihtoehtojen määrää :)
23. Missä vaiheessa koulunkäyntiäsi (lukio, peruskoulu ym.) tajusit, että haluat isona lääkäriksi?
- Lääkärin ammatti kummitteli mielessä jo ala-asteen lopusta alkaen, mutta vasta ylioppilaaksi valmistumisen jälkeisenä syksynä tajusin oikeasti haluavani lääkikseen.

24. Onko sulle kertaakaan tullut semmoista oloa (lääkiksessä tai ennen sitä), että olet epävarma taidoistasi ( Eli oletko kokenut sellaisia tuntemuksia, kuten: Voi ei, minusta ei ole tähän! Entä jos en osaa?)
- Kyllähän noita tuntemuksia tulee aika jatkuvasti. Etenkin nyt opiskelujen alussa sitä on aika epävarma vielä itsestään ja helposti panikoi turhaan. Itsensä kyseenalaistaminen on niin helppoa ja jos vajoaa liian syvälle oman mielensä syövereihin voi jopa alkaa uskomaan itseään siinä, ettei muka osaa mitään. Onneksi omista kavereista saa hyvin tukea opiskelussa ja muissakin mieltä painavissa asioissa, sillä aina löytyy myös joku toinen joka on "ihan pihalla" :D Myös pyrkiessä usein alkaa vähättelemään omaa osaamistaan ja ajattelemaan, että vaikka kuinka hyvin osaa, niin se ei kuitenkaan ole tarpeeksi. Näistä ajatuksista kannattaa pyrkiä pääsemään eroon!

25. Pelottaako sinua ruumiinavaukset/leikkaukset ym?
- Ei ollenkaan, päin vastoin odotan jo, että pääsisin näkemään kaikki ihmiskehon rakenteet luonnossa. Mutta jos on kirurgiasta kiinnostunut niin ei voi varmaankaan kamalasti pelätä leikkauksia :D Kyllä opiskelijoissa on myös monia sellaisia, jotka eivät missään nimessä halua leikata eivätkä halua osallistua vapaaehtoisiin dissektioihin.

Huhhuh, siinä olisi nyt vastauksia kysymyksiin! Toivottavasti näistä on hyötyä mahdollisimman monille! :) En ehdi nyt jäädä kirjoittelemaan enempää (tähänkin meni jo yli kaksi tuntia) sillä pitää palata biokemian pariin. Meillä on nyt menossa aineenvaihdunnan jakso ja se on NIIN kiinnostava! Tykkään ihan älyttömästi :) Onhan siellä paljon "tylsiäkin" juttuja niinkun sitruunahappokierto kaikkine reaktioineen, mutta esim. karppausta käsittelevä luento on varmasti ihan huikea! Fiilistelen sitä tänne sitten, kun se on ohitse :)



Medical school problems! :D Noniin, back to business... Näkyillään taas! :)

5 kommenttia:

  1. Kiitos tuhannesti että jaksoit vastata, vastauksista oli paljon hyötyä! :) Tsemppiä lukemisiin!

    VastaaPoista
  2. Kiitos iha sika paljon postauksesta.
    Mäki nii toivon pääseväni lääkikseen mut kemian ja fysiikan kanssa on nii paljo hankaluuksia et huhhuh....oon lukion ekalla vasta mut stressaan kyl aika lailla:(

    VastaaPoista
  3. Missä lukiossa sä olit? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkelänrinteen urheilulukiosta valmistuin keväällä 2011 :)

      Poista
  4. Much love,
    Wengie
    www.wengie.com"
    "I really enjoyed the post!

    VastaaPoista