perjantai 7. kesäkuuta 2013

ajatusten virtaa

Kesä on jo täyttä vauhtia käynnissä ja ensimmäistä kertaa olin kiitollinen viileämmästä päivästä! Nimittäin oon nyt ollu "töissä" ohjaamassa kesäurheilukoulua, joka on aina aamusin ulkona ja sinne porottaa aurinko ihan täysillä eikä oo mitään varjoa, ja sen lisäks olin eilen vielä rannalla ja nyt iho vähän kuumottaa ja punottaakin kevyesti joistain kohdista. Ihan omaa tyhmyyttäni saan syyttää, kun laitoin aurinkorasvaa liian myöhään! Onneks iho ei sentään oo kipee eikä kuoriudu..

Loma. Täydellinen aika miettiä rauhassa kulunutta vuotta ja kehitellä suunnitelmia tulevaisuudelle. Niinkun jo aikasemmin kirjottelin, oon alfavuoteeni erittäin tyytyväinen, mutta uskon, että beetavuodesta tulee vielä parempi! Nyt kaikki kurssilaiset on jo tuttuja eikä tarvii jännittää etukäteen kaikkea, vaan voi täysillä ottaa ilon irti vikasta prekliinisestä vuodesta! Ja tietysti uudet alfat saapuu kouluun ja toivottavasti niiden joukossa mahdollisimman monta tuttua :) 

Jotenkin musta tuntuu siltä, että lääkiksestä on tullu hirveen iso osa omaa identiteettiä. En oo ihan varma onko se hyvä vai huono juttu, ehkäpä siinä on molemmat puolensa. En missään nimessä halua, että minut määritellään ihmisenä opiskelemani alan kautta. En myöskään halua itse nostaa omaa uravalintaani esille tutustuessani uusiin ihmisiin, mutta en sitä toki salailekaan. Olen ylpeä opiskeluistani, mutta en halua leimautua mihinkään yleiseen muottiin niiden perusteella. Jo ensimmäisen vuoden aikana koulussa (kieltäydyn käyttämästä termiä yliopisto, se kuulostaa jotenkin hifistelyltä..) on muodostunut tiiviitä porukoita ja yhteisöjä ja ennen kaikkea ystävyyssuhteita, mikä on tietysti hyvä asia. Mutta olen myös huomannut, että monet elävät ja hengittävät vain lääkistä! Koulussa ollaan arkisin, sitten mennään viereiseen Terkkoon lukemaan lääkiskavereiden kanssa, käydään samojen kavereiden kanssa syömässä, biletetään samoissa bileissä ja mahdollisesti asutaankin vielä vierekkäin mediomilla. Jotenkin itseäni karmii ajatus, että vanha elämä vaan häviäisi uuden "lääkiselämän" ympäriltä, kunnes yhtäkkiä huomaa olevansa jossakin ihme kuplassa.

Kuva
Olen kiitollinen valinnastani jatkaa käsipallon pelaamista, sillä treenit jengiläisten kanssa auttavat minua pysymään tällaisena kuin olen. Ihmisellä on taipumus matkia muita sopeutuessaan joukkoon (tietoisesti tai alitajuntaisesti) ja siksi on hyvä olla erilaisten ihmisten seurassa, jotta ei hukkaa omaa itseään. Minusta on tullut tällainen monien asioiden yhteisvaikutuksesta ja minulla on hyvin vahva käsitys siitä, kuka olen, mistä pidän ja mitä arvostan. Tunnen itseni ja siksi haluan pitää kiinni minulle tärkeistä asioista, jotka ovat tehneet minusta tämän ihmisen. Yksi syy, minkä takia en halua asua mediomilla, on se, että tarvitsen enemmän omaa tilaa itselleni.

Toisaalta, opiskelu on auttanut minua löytämään uusia puolia itsestäni, sekä saanut minut pohtimaan monia vaikeitakin asioita. Lääkärin etiikka tulee mukaan opintoihin jo hyvin varhaisessa vaiheessa, mikä on ehdottomasti hyvä asia! Lisäksi obduktiot ja dissektiot ovat herättäneet monenlaisia ajatuksia. Ennen koulun alkua, mietin paljon sitä, miten tulen suhtautumaan kuolemaan, vaikeisiin hoitopäätöksiin ja suruun. Edelleen mietin samoja asioita. Toisinaan herää ajatus siitä, olenko liian empaattinen lääkäriksi. Mitä jos teen työstä liian rankkaa itselleni? Samojen ajatusten kanssa painivat kurssikaverit ovat korvaamaton tuki ja ehdottomasti yksi parhaista lääkiksen myötä tulleista asioista, joista tahdon pitää lujasti kiinni!

Kuva
Olen ylpeä saavutuksistani ja siitä, että olen päässyt opiskelemaan lääketiedettä Helsingin Yliopistoon. Ja siitä on syytäkin olla ylpeä, mutta ei ylimielinen. Inhoan ihmisiä, jotka nostavat itsensä jalustalle ja katsovat muita alaspäin. Nöyryys on yksi lääkärin tärkeimpiä ominaisuuksia, vaikka sitä ei äkkiseltään tulisikaan ajatelleeksi. Kevään viimeisellä luennolla painotettiin juuri sitä, että paraskaan kirurgi ei pysty parantamaan leikkaushaavaa, hän voi vain auttaa luontoa tekemään sen. Olin erittäin vaikuttunut oivalluksesta, sillä tunnustan itsekin välillä pitäneeni lääkäreitä suurina neroina, jotka taidoillaan parantavat mitä hurjimpia sairauksia. Me kaikki olemme erittäin nöyriä luonnon edessä.

Pitäkää kiinni omista persoonistanne, älkääkä koskaan muuttuko ketään muuta kuin itseänne varten!