perjantai 21. helmikuuta 2014

love being the underdog

Hellurei taas!

Mul on ollu astetta rankempi viikko, oon nimittäin viime viikon tiistaista alkaen ollu aivan järkyttävässä korvatulehduskierteessä! Se alko ihan viattomasti vasemmalta korvakäytävän tulehduksena, mutta levis sitten välikorvaan ja epäonnisten lääkärireissujen vuoksi tärykalvokin pääs poksahtamaan ennenku lääkkeet alko purra :/ Ja kun lopulta luulin sen menevän ohi niin se siirtykin oikeeseen korvaan ja sama rumba alko alusta... Mun ilme siinä vaiheessa näytti lähinnä tältä:

Kuva
Sain tosiaan juosta ensin yksityisellä ja sen jälkeen vielä kahesti päivystyksessä. Mulla on tällä hetkelle kolmas antibioottikuuri menossa ja sen lisäks vielä desinfioivat korvatipat. Parhaimmillaan oon heränny yölläkin 4 tunnin välein tiputtelemaan vuoroin hoitavia ja vuoroin puuduttavia litkuja korvakäytäviin ja voin sanoa et siinä ei ollu raivarit lähellä. Kipu on ollu niin järkyttävä, että oon saanu öisin unta sellaset 2-4 tuntia ja sekin kipulääkkeiden voimalla. Nyt pidän taukoo parasetamolista, kun oon vetäny sitä nyt aika maksimiannoksilla jo muutaman päivän, koska maksavauriohan tästä enää puuttuis!

On virkistävää päästä välillä katsomaan lääkäreitä ja muuta hoitohenkilökuntaa potilaan näkökulmasta. Koulussa on oppinut arvioimaan ja tarkkailemaan vastaanottotilanteita ja meille on annettu hyvät ohjeet siitä, millainen rooli lääkärillä niissä kuuluisi olla. Osaan nykyään siis olla suht kriittinen lääkäreitä kohtaan. Oon kohdannu elämäni aikana loistavia lääkäreitä! Mutta viime viikolla kohtasin myös jotain muuta.

Ensimmäinen lääkäri otti minut vastaan yksityisellä puolella. Tässä vaiheessa korva ei ollut vielä kipeytynyt kauhean paljon ja odotin koko tulehduksen väistyvän parissa päivässä korvatipoilla, joihin tarvitsin kuitenkin reseptin. Olin kyseisen lääkärin vastaanotolla alle 10 minuuttia, mutta multa laskutettiin 20 minuutin vastaanottoaika. No, se nyt ei sinänsä ollut se ongelma, koska oon törmänny ennenki vastaavaan ilmiöön (vastaanottoaika on ehkä ennalta määrätty 20 minuutiksi?). Ongelma oli se, että lääkäri ei keskustellut kanssani lainkaan (en todellakaan laske keskusteluksi sitä, että kysyy "mikäs on ongelmana" tai "onko tää lääke tuttu"). Hän ei kommentoinut sanallakaan sitä, miltä korvissa näyttää tai että onko tärykalvo kunnossa. Hän ei kysynyt mahdollisista kivuista eikä muutenkaan millään lailla neuvonut minua siitä, millaista kipulääkitystä olisi hyvä tarvittaessa ottaa. En saanut mitään ohjeita jatkosta (tai edes lääkeannostuksesta - farmaseutti antoi annosteluohjeet apteekissa!) tai siitä milloin kannattaa hakeutua uudestaan hoitoon (jos hoito ei siis auta, kuten tässä tapauksessa ei auttanut). Koko ajan minusta tuntui siltä, että lääkäri haluaa minusta mahdollisimman nopeasti eroon. Ensimmäistä kertaa sain yksityiseltä puolelta niin huonoa palvelua, etten olisi halunnut maksaa siitä.

Kotona kipu vaan paheni eikä tipoista ollut minkäänlaista hyötyä, päinvastoin. Epäilin, että tulehdus saattaisi olla kuitenkin levinnyt välikorvaan. Pari päivää sinnittelin, mutta sitten kuume alkoi nousta ja olo oli niin sietämätön, että päätettiin lähteä isän kanssa päivystykseen. Korva oli puolikuuro, rätisi ja niin kipeä, etten tiennyt miten päin olla. Päivystävässä lääkärissä ei sinänsä ollut mitään vikaa, mutta hän ei puhunut kovin hyvää suomea. Ymmärsin kaiken oleellisen ja sain uuden, tällä kertaa suun kautta otettavan, antibioottikuurin ja puuduttavia korvatippoja. En kuitenkaan saanut kysymyksiini selkeää vastausta, tuntui siltä että lääkäri ei joko ymmärtänyt kysymystäni tai ei osannut vastata siihen niin, että minä olisin ymmärtänyt. Päähän ja korvaan sattui niin kovaa ettei minussa ollut yhtään voimia jäljellä yrittää hakea yhteyttä. Hänkin oli kovin kiireinen. Lähdin kotiin edelleen hirveissä tuskissa ja pettyneenä. Tuntui siltä etten saanut lainkaan apua, vain kourallisen pillereitä helpottamaan oloa.

Antibiooteista oli jotakin apua, mutta ei merkittävästi. Parin päivän aikana vasen korva alkoi pikkuhiljaa parantua, kipu hölläsi. Valitettavasti jouduin samaan painajaiseen heti uudelleen, sillä kipu levisi oikealle puolelle. Sinnittelin jälleen - kunnes migreeni iski. Aloin oksentaa, päätä jomotti ja korva oli tulessa. Lähdettiin taas päivystykseen, puoli kuudelta aamulla. Pääsin heti hoidettavaksi. Sain migreenilääkkeet ja pääsin lepäämään. Äitikin pääsi mukaan tarkkailuosastolle. Ensimmäistä kertaa koin, että minua todella hoidettiin! Migreenin helpotettua lääkäri saapui ja tutki korvat. Tulehdus oli levinnyt välikorvaan ainakin vasemmalla puolella - käytävä oli täynnä mätää ja tärykalvo oli mahdollisesti puhjennut. Oikealla puolellakin näytti siltä, että tulehdus saattaisi olla levinnyt välikorvaan. Lääkäri keskusteli kanssani kunnolla, teki neurologisen statuksen ja sain kysyä häneltä kysymyksiä. Hän aloitti minulle uuden antibioottikuurin ja kertoi sen olevan ensisijainen hoito välikorvan tulehdukseen. Lisäksi sain desinfioivia korvatippoja ja käytäviä huuhdeltiin. Sain selkeät ohjeet jatkoa varten ja tunsin olevani oikeissa käsissä. Lähdin kotiin tyytyväisenä ja varmana siitä, että nyt ollaan jo voiton puolella. Olo parani kohisten uusien lääkkeiden myötä. Vihdoin taistelu oli ohi.

Paras näistä lääkäreistä oli myös nuorin, mahdollisesti vielä opiskelija tai ainakin äskettäin valmistunut. Hän tuskin oli heistä kokenein, mutta hänen sosiaalinen kanssakäymisensä oli moninkertaisesti parempaa. Kokemus oli avartava - pelkkä osaaminen ja tieto ei aina riitä. Kivuista kärsivä ihminen on monesti pelokas ja kaipaa huolenpitoa, turvallisuuden tunnetta. Lääkärin on ansaittava potilaansa luottamus ja sitä ei saavuteta pönöttämällä tietokoneen ääressä reseptejä nakutellen. Minua ei haitannut se, että lääkärini halusi varmuuden vuoksi konsultoida toista lääkäriä, se tuntui turvalliselta. Arvostin sitä, että hän keskusteli kanssani ja oli läsnä. Sosiaaliset taidot ovat tärkeitä! On hienoa, että vuorovaikutus potilaan kanssa on osa opetusta alusta alkaen.

Sainpa siis tärkeän opetuksen tulevaisuudelle! On hyvä nähdä asioita välillä myös toisesta vinkkelistä. Vaikka vastaanotolle tulisi päivän kymmenes ylähengitystieinfektiosta kärsivä potilas, se voi olla hänen ensimmäinen käyntinsä lääkärissä pitkään aikaan. Potilas on saattanut yrittää selvittää oirekuvansa perusteella sairautta ja törmätä huolestuttaviin mahdollisuuksiin, joten hän voi olla peloissaan. Jokainen potilas tulisi kohdata yksilönä ja huomioida hänen henkilökohtaiset tarpeensa ja toiveensa. Minä haluan tulevaisuudessa olla se lääkäri, jonka vastaanotolta potilaat poistuvat kiitollisina ja tyytyväisinä!

Kuva
Kivaa viikonloppua kaikille! :)

tiistai 11. helmikuuta 2014

Laskemisen sietämätön keveys

Täältä tulee jatkoa sarjaan "usein kysytyt kysymykset", aiheena tällä kertaa laskut ja laskeminen! Multa kysytään jatkuvasti laskuista ja laskemisesta yleensä, joten ajattelin koota tällaisen yhteenvedon mun omista näkemyksistä ja kokemuksista. Jälleen kerran sanon, että tämä kirjoitus pohjautuu täysin mun omiin kokemuksiin ja mielipiteisiin, ei ole olemassa mitään yhtä ja ainutta oikeaa tapaa laskea :)


Kuva
Aloitetaan ihan peruskysymyksestä: Miksi on tärkeää laskea? On totta, että esimerkiksi viime vuonna pääsykokeessa oli huomattavan paljon aineistopohjaisia tehtäviä, jotka vaativat enemmän asioiden nopeaa oppimista ja tiedon soveltamiskykyä (sekä hyviä hermoja) kuin varsinaista laskurutiinia. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tästä eteenpäin ei kannattaisi keskittyä laskemiseen. Laskeminen tuo aivan uudenlaista ymmärrystä teorian opiskeluun ja helpottaa ymmärtämään ilmiöitä laskujen takana. Kun syvennyt kaikella energiallasi haastavaan laskutehtävään, joudut todella käyttämään ja soveltamaan tietojasi, mikä paitsi edesauttaa oppimista myös kehittää kykyäsi ratkaista täysin uudenlaisia ongelmia. Sitä paitsi passiivinen fysiikan kirjan lukeminen on moninkertaisesti tylsempää kuin laskeminen. Vaikean tehtävän ratkaistuasi sinulla on todellinen voittajafiilis - nauti siitä ja tuuleta!!

Laskeminen on kuin pyörällä ajo, kun sen kerran oppii, niin sen osaa jatkossakin. Toki esimerkiksi kaavat ja teoriat saattavat jäädä unohduksiin, mutta pienen kertauksen jälkeen homma lähtee taas rullaamaan. Huomasin tän itse viime viikolla, kun autoin kaveriani fysiikan laskuissa! Katsottiin jotain liikemäärän vanhaa YO-tehtävää ja olin ensin ihan pihalla et mites nää nyt menikään, mutta kun pari minuuttia syvennyin kirjaan niin sieltähän se rutiini taas löytyi ja saatiin lasku ratkaistua! Näin ollen te, jotka ootte pyrkineet jo aikaisemmin, omaatte huomattavan etulyöntiaseman ensikertalaisiin nähden. Käyttäkää sitä hyväksenne!

Mikä siinä sitten on niin vaikeaa? Pääsykokeiden tehtävät ovat harvoin matemaattisesti haastavia, vaikeus on yleensä jossain muualla. Tehtävänanto voi olla haastava, informaatiota on liikaa ja on vaikea tietää mistä lähtisi liikkeelle. Toisaalta lausekkeen tekeminen saattaa olla joskus hyvinkin vaikeaa, mallikuvan piirtäminen ei onnistu tai siitä unohtuu joku tärkeä voima. Ei hätää - joskus huipulle päästäkseen pitää kompastella matkan aikana!

Tässä nyt pieni ohjelistaus, miten vaikean tehtävän kanssa kannattaa lähteä liikkeelle:
- Jos mahdollista, piirrä tilanteesta mallikuva ja mieti rauhassa kaikki voimat, jotka siihen vaikuttavat. Jos pystyt, muodosta selkeä lauseke.
- Selvitä tarkasti mitä tehtävässä kysytään
- Kartoita valmiiksi annetut arvot ja tiedot, mitä näistä todennäköisesti tarvitaan tehtävän ratkaisuun?
- Tee yksikkömuunnokset rauhassa ja varmista, että kaikki arvot ovat oikeissa muodoissaan
- Mieti samalla mitä puuttuvia arvoja tarvitset ratkaistaksesi tehtävän
- Käy läpi kaikki mahdolliset kaavat, joista saatat hyötyä (voit esimerkiksi kirjoittaa ne ylös). Mieti, mitä kaavoja käyttämällä voisit saada selville puuttuvia tarpeellisia arvoja!
- Ole luova ja uskalla kokeilla!
- Ole kriittinen saamasi vastauksen kanssa, onko se järkevä?

Itse sain kerran vastaukseksi eräästä tehtävästä, että mies hikoili 10 minuutissa noin 22 litraa ja jatkoin hyvillä mielin seuraavaan tehtävään täysin kyseenalaistamatta koko vastausta :D Lasku oli siis muuten oikein, mutta olin unohtanut muuttaa jonkin arvon oikeaan yksikköön, oikea vastaus oli siis noin 22 ml... Virheistä oppii!


Kuva

Sitten mennään ehkä suosituimpaan kysymykseen: millaisia tehtäviä kannattaa laskea? 

Oikea vastaus on tehtäviä, jotka opettavat sinulle jotakin uutta ja joista saat riittävästi haastetta. Oman kokemukseni mukaan on pelkkää ajantuhlausta laskea kasapäin samanlaisia tehtäviä, joita tehdessä ei tarvitse edes ajatella ("sijoita kaavaan" tyyppisiä laskuja). Kun on kerran ratkaissut tietynlaisen tehtävän, niin seuraavaksi kannattaa valita toinen saman aiheen tehtävä, jossa on vähän jotain twistiä verrattuna edelliseen. Jos tehtävä pysyy muuten samana ja vaan arvot muuttuvat, niin on helppo uskotella itselleen osaavansa laskea.

Toki pääsykokeen kannalta on järkevää laskea (etenkin loppuvaiheessa) soveltavia tehtäviä, esimerkiksi vanhoista valintakokeista, tai valmennuskurssien materiaaleista. Alkuvaiheessa on ehkä parempi pitäytyä enemmän peruslaskuissa, jotta saa hyvin pohjan alle ja ymmärtää teorian laskujen takana. Monilla valmennuskursseilla on tarjottavana tosi hyviä materiaaleja ja laskuja, joita saa myös tilattua kotiin ilman kallista kurssia. Vaihtoehtoihin on hyvä perehtyä kurssien nettisivujen kautta :) Myös vanhat YO-tehtävät voivat olla hyviä soveltavia tehtäviä, mutta niitä tehdessä kannattaa kuitenkin muistaa, että ylppärit eroavat kokeena hyvin paljon lääkiksen pääsykokeesta, vaikka vaatimustasot ovatkin samat.


Kuva
Monia mietityttää myös omien taitojen kehittyminen: tuleeko laskemisesta koskaan helppoa? Noh, sanotaan näin, että osaamisen kasvaessa laskeminen helpottuu huomattavasti, mutta kyllä vastaan tulee aina myös tehtäviä, joista ei saa mitään otetta. Ei siis kannata liikaa tuskastua, kaikki muutkin painivat täysin samojen ongelmien parissa! Jos tehtävä on sinulle aivan liian vaikea, on se sitä todennäköisesti myös muille. Laskurutiinin kehittyessä oma ajattelutapa kehittyy niin, että laskujen ratkaiseminen on helpompaa ja nopeampaa, sillä kokemus tuo varmuutta. Siinä se jippo laskurutiinin omaamisessa onkin, että kun pääsykokeessa vastaan tulee täysin uudenlainen tehtävä, jollaista ei ennen ole nähtykään, on sinulla takataskussa runsas arsenaali erilaisia ratkaisumalleja, joita soveltamalla saatat saada tehtävän ratkaistua jopa suhteellisen helposti (toki tehtävää tehdessä olosi saattaa olla hyvinkin epävarma, mutta sitä on vaan opeteltava sietämään). Näin kävi myös minulle erään pääsykoetehtävän kanssa!

Loppuun vielä muutama vinkki:
- Jos tehtävä on moniosainen ja ratkaistava pala kerrallaan, liikkeelle pääsee useinmiten aloittamalla sieltä, mistä on saatavilla eniten tietoa/arvoja.
- Pääsykokeiden tehtävät eivät pääsäänöisesti voi olla kovin pitkiä ja monitasoisia, koska muuten aika ei riitä kaikkien tehtävien tekemiseen (toki joka kokeessa voi olla pari pidempää tehtävää). Pidä tämä mielessä kokeessa, tehtävät ovat usein hyvin yksinkertaisia, mutta naamioitu haastaviksi!
- Älä mieti laskiessasi, että "tämä on vanha YO-tehtävä, eli saletisti vaikea" tai "entinen pääsykoetehtävä, IIIIIIK apuaapuaapuaaaa!!! En varmasti osaa!!" koska sillä teet vain karhunpalveluksen itsellesi. Pääsykokeessa onnistujat ovat niitä, jotka hillitsevät omat hermonsa ja osaavat keskittyä olennaiseen, eli suoritukseen. Älä tee tehtävästä itsellesi vaikeaa vain sillä, että asennoidut jo etukäteen niin, että vastassasi on vuosisadan pahin mörkö.
- Älä koskaan luovuta kesken, vaan yritä aina saada jotakin ratkaisua paperille! Joskus tehtävät ratkeavat "vahingossa".
- Vaikka vastaus olisi päin mäntyä se ei haittaa, käy rauhassa mallivastaus läpi vaihe vaiheelta ja katso missä menit vikaan. Yritä uudestaan hetken kuluttua ja katso pääsetkö pidemmälle. Opit joka erehdyksestä.

Huh, mikä setti täst tuli! Nyt meen syömään :) Toivottavasti tästä on apua mahdollisimman monelle! Muistakaa, you're not alone!! Tsemppiä laskujen kanssa =)

Terkuin,



sunnuntai 2. helmikuuta 2014

obstruktiivisiä keuhkosairauksia

Long time no see, mut nyt oon täällä taas! :) Hengityskurssin tentti lähestyy ja oon tässä alotellu pikku hiljaa kertaamista (tentti on siis keskiviikkona). Ehkä olisi pitänyt aloittaa vähän aikasemmin, mutta oon nyt kaivannu jotenki enemmän vapaa-aikaa enkä oo jaksanu murehtia. Oon kuitenki tehny töitä tasasesti pitkin kurssia, joten asiat on melkolailla hanskassa!

Me ollaan tässä jaksossa käsitelty tosi paljon astmaa ja COPD:ta eli keuhkoahtaumatautia, mikä on ollu musta tosi kiinnostavaa. Asiaan saattaa vaikuttaa se, että mulla on itelläni lievä astma :D Ehkä siks tää kurssi on kans ollu mulle suht helppo, kun noi lääkkeet ja taudinkuva on ollu aika tuttuja jo ennestään.. Mun äiti on jo monta kertaa sanonu, että mulla on syventävät opinnot jo aika hyvin kasassa näiden omien vaivojen ja sairauksien takia :D Oon ravannu pienestä asti lääkärissä ja sairaalassa milloin minkäkin takia - on nähty allegiasairaalaa, tehty spirometriaa, maattu stroke unitissa tai leikkauspöydällä, käyty röntgenissä ja magneettikuvissa...  Lääkis on kyl ihan oikee paikka mulle! Jos jotain tapahtuu, niin apu on aina lähellä :D

Anyways, tehtiin tässä jaksossa harjotustyönä kans toi spirometria ja puhallettiin kans erikseen toisella mittarilla PEF-arvot. Oli muuten aika haastavaa se spirometria! Siinä pitää vetää keuhkot ensin ihan täyteen ilmaa ja sitten puhaltaa kaikki ulos voimakkaasti (vähän niinku PEF-mittauksessa) mutta kuitenki niin, että puhallus kestää vähintään 6 sekuntia (tän jälkeen keuhkot vedetään vielä kerran täyteen ilmaa nopeesti). Voitte ite kokeilla ottaa aikaa niin, että vedätte keuhkot täyteen (nenä kiinni) ja puhallatte ihan täysillä kaiken ulos niin nopeesti kun voitte ja jatkatte sitä puhallusta sen kuus sekkaa - ei oo mikään helppo juttu! Kannustettiin siinä sitten kaveria vieressä "vielä vielä, jaksaa jaksaa!!" :D 


Talvimaisemaa auton ikkunasta
Nyt pitäis ehkä jatkaa tenttiinlukua, kiinnostus on kyl ihan nolla markkaa taas.. Seuraavaks meillä alkaa ruoansulatuselimistöä käsittelevä kurssi - RuoRa. Jipiii, se olikin mun lemppari jo lukiossa (not). Kanditenttikin lähestyy ja pitäis varmaa kohta alottaa lukeminen siihenki :/ 


Kuva
Kuva kertoo kaiken!

Ja hei, terkut sinulle lukija, joka tulit moikkaamaan mua valmennuskurssin kokeen jälkeen! Olisin mielelläni jääny juttelemaan enemmän, mutta kerkesit karata siinä hälinässä :( Saa tulla uudelleen :)