sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

kliinisen vaiheen kauhistelua

Väsyttää. Kello on jo ihan liian paljon ja mun pitäisi olla sikeästi unten mailla huomista työpäivää ajatellen, mutta valitettavasti mua on jo muutaman päivän vaivannu univajetta aiheuttava tilapäinen häiriö nimeltään futiksen MM-kisat... Mua ei edes mitenkään ihan hirveästi kiinnosta noi pelit, mutta poikaystävä onkin sitten munkin puolesta innoissaan :D

Kesäloma on ollu IHANA! Oon nauttinu ihan sydämeni kyllyydestä kylmistä sadepäivistä huolimatta. Mun kesätyö henkilökohtaisena avustajana on enemmän kuin paras kesätyö ikinä, koen tekeväni jotakin hyvää ja viihdyn hyvin mun asiakkaiden kanssa. Työajat on myös varsin mukavat, koska oon saanut itse toivoa paljon ja mulla onkin paljon myös vapaa-aikaa, mikä tekee syksyä ajatellen tosi hyvää! 









Mites sitten syksy? Suoraan sanottuna mua pikkasen jännittää tuleva... Kolmosen syksyä manataan lääkiksen pahimmaksi ajaksi, tai ainakin työläimmäksi! Toisaalta monet ovat myös kertoneet, että todellisuudessa se ei ole niin paha, miltä kuulostaa. Mulla on kunnianhimoisena suunnitelmana lukaista patskun kirjaa eteenpäin itsekseen, jotta urakka edes vähän helpottuisi. Yritän olla ottamatta hirveetä stressiä koulusta, vaikka mun kohdalla se on helpommin sanottu kuin tehty :D Jos pystyisin välttämään edes viime syksyisen migreeniputken niin sekin olisi jo puoli voittoa!

Tajusin muutama päivä sitten jotain jännittävää - puolen vuoden päästä mä vedän lääkärin takin niskaan ja siirryn lopullisesti sairaalan puolelle. Muistan vielä, kun pari kesää sitten odotin into pinkeenä tulevien opintojen alkua ja manasin ikuisuudelta tuntuvaa prekliinistä vaihetta, ja nyt se on jo ohi! Aika siirtyä tositoimiin on tässä jo ihan kohta. En oo missään vaiheessa vielä todella sisäistänyt tätä tulevaa muutosta opiskeluissa, enkä tiedä pitäiskö tähän yrittää jotenkin yrittää orientoitua? Oon pienestä asti ollut aika epäjärjestyksellinen ihminen (näin kauniisti sanottuna) enkä oo koskaan ollu hyvä kirjaamaan tehtäviä tai tapahtumia jonnekin ylös. Joka vuosi oon esimerkiksi ostanut jonkin kivan "motivaatiokalenterin" ja ensimmäiset pari kuukautta jopa ahkerasti täyttänyt sitä erivärisiä stabiloita käyttäen, kunnes vähitellen värit on aina hiipuneet ensin suttuisiksi kuulakärkikynä merkinnöiksi ja sitten lyijykynä tuherruksiksi ja loppuvuodesta kalenterin sivut ovatkin olleet täysin tyhjiä. Joku pikakurssi oman ajankäytön suunnitteluun ja ylipäätänsä elämän järjestykseen pistämiseen voisi tehdä ihan hyvää, sillä opiskelun kiihtyessä aikatauluttamisen merkitys korostuu edelleen.

Oon myös pikkuhiljaa oppinut tunnistamaan itsessäni uuden pelon, nimittäin oman tai läheisen sairastumisen. Jo parin vuoden opiskelun jälkeen voin käsi sydämellä vannoa, että sanonta "tieto lisää tuskaa" pitää todellakin paikkansa! Musta on tullut ihan järkky hysteerikko monien asioiden, kuten bakteerien ja UV-säteilyn suhteen :D Sairaudet ja lääkkeet on koko ajan omassa arjessa läsnä, minkä vuoksi vaakakuppi on ehkä keikahtanut vääristyneeseen suuntaan. Kun jatkuvasti lukee lisää tietoa kirjoista, netistä ja alan lehdistä ja on vielä töissä tekemisissä ihmisten kanssa, jotka tarvitsevat apua sairautensa takia, syntyy helposti ajatus siitä, että sairautta on kaikkialla. Ja sitten tulee pelko, että mitä jos minulle tai jollekin tärkeälle ihmiselle käy jotakin. 

Oon suhteellisen herkkä tällasille ajatuksille ja rupean helposti miettimään asioita liikaa. Vaikka oonkin melko kylmähermoinen ja pystyn tiukissakin paikoissa pitämään palikat kasassa, niin oon silti herkkä. Joskus oonkin miettinyt, että kestänkö tätä ammattia, koska vastaan tulee niin paljon menetyksiä. Mua kiinnostaa suunnattomasti kirurgia, lastentaudit ja akuuttilääketiede, mutta pystynkö oikeasti tekemään sellaista työtä ilman henkilökohtaista kärsimystä? Toisaalta ehkä juuri ne suuret tunteet on se syy, miksi noi alat herättää mussa niin paljon kiinnostusta. Vielä en voi sitä tietää :) Kauheesti ajatuksia ja liian vähän aikaa selvitellä niitä rauhassa. 



Keskiyöllä tulee aina nää todelliset vuodatukset esiin :D Jotenkin sitä päätyy alintajuntaisesti sinne, mitä on itsekseen jo jonkin aikaa pohtinut. Kuitenkin vain aika näyttää miten käy.

Ihanaa heinäkuuta kaikille!

torstai 12. kesäkuuta 2014

it's kind of fun to do the impossible

Pitkästä aikaa taas kirjottelen tänne :) Vaihdoin muuten ton bannerin (vai miks sitä nyt kutsutaankaan) kun aattelin, että vaihtelu virkistää ja kiva jotenkin uudistaa tätä blogiakin välillä! Mitäs tykkäätte? En oo yhtään paneutunu noiden tekemiseen siinä mielessä, että saisin muokattua jonku nätimmän kuvan siihen (sellasen mitä nyt aika monissa blogeissa näkee) ja mulle se nyt ei oikeestaan oo edes niin tarkkaa.

Oon nyt vihdoin kattonu noi pääsykoetehtävät läpi, kun joku oli ne lähettäny älyvuodon sivuille. Toki oon jonkiverran kuullu myös kavereiden kommentteja ja jopa lukenu joistakin blogeista pyrkijöiden kommentteja. Huomasin nyt myös sen, että mun on todella vaikea arvioida pääsykoetta, koska oma osaaminen fysiikan ja kemian jutuissa on kyllä pudonnu niin pahasti. Bilsan osuudet nyt oli omaan silmään aika helppoja, tosin mulla nyt onkin niistä jo lukiotasoa vahvempi osaaminen, vaikkakin toi leuan ja hampaiden kehittyminen oli kyl aika hakusessa :D

Kuva
Mutta mennään asiaan. Yleissilmäys kokeesta oli mulla se, että tehtäviä on paljon, mutta niistä monet (jopa liian monet) on yllättävänkin helppoa peruskauraa. Ainakin noi kokeen loppupään tehtävät on aika selkeitä ja sellasia, mitä tuli itekin laskettua valmennuskurssilla. Sinänsä on ikävää jos kokeessa on kauhean paljon "liian helppoja" tehtäviä, koska silloin kaikki mahdolliset pilkkuvirheet rupee tiputtamaan lopullisia pisteitä. Hakijoita ei erottelekaan toisistaan vaikeiden soveltavien tehtävien hallinta, vaan laskunopeudesta ja jännityksestä aiheutuneet huolimattomuusvirheet. Nyt joku voisi sanoa tähän, että lääkärin työssä huolimattomuusvirheet ovat jopa vaarallisia, mutta jotain rajaa nyt kuitenkin.

Löytyypä kokeesta silti myös muutama todellinen killeri, esimerkiksi tehtävät 8 ja 11 näyttää näin nopeasti tutkittuna aika pahoilta, koska niissä on kauheesti informaatiota (josta varmasti suurin osa ei liity tehtävän ratkaisemiseen mitenkään). Lisäksi kokeessa kysytään yllättäviäkin asioita, joita ei mun mielestä edes sisälly lukion oppimäärään. Esimerkkinä tästä toi 3. tehtävä, jossa kysytään mihin solu tarvitsee E- ja B-ryhmän vitamiineja. En mä ainakaan olisi tohon osannut vastata pari vuotta sitten, kun tein omaa pääsykoetta. Lisäksi noista maksan tehtävistä aika monet on myös rajautunu lukiokirjojen ulkopuolelle, niin en todellakaan ymmärrä, että mistä toi tieto olis pitäny repiä? Toki noita pystyy jonkin verran päättelemäänkin (tosin mun on vaikea sanoa, kun kaikki noi aineet on jo hyviä tuttuja fysiologian kursseilta), mutta mun mielestä vähän epäreilua silti kysyä tollasta, koska toi suosii selkeästi sellaisia hakijoita, jotka on opiskelleet ihmisen fysiologiaa enemmän kuin lukiotasolla.

Aineiston puuttuminen oli kyllä tän vuotisen kokeen isoin yllätys - enpä olis heti arvannu, että lähdetään näin radikaaliin ratkaisuun viime vuotisen kokeen jälkeen. Tää vahvistaa edelleen mun tuntumaa siitä, että tavoitteena on tehdä joka vuosi jollakin tapaa hyvin erityylinen koe, vaikka peruselementit pysyvätkin samoina. Tarkoituksena voi olla taktikoinnin vähentäminen, sekä valmennuskurssien tuovan lisähyödyn minimoiminen. Tiedä häntä. Monivalintatehtävä oli muuten mun mielestä ihan kiva. Siinä testattiin mm. hyvää fysiikan perusasioiden tuntemusta ja olipa siellä bilsastakin muutama vähän yllättävä kysymys ja vihdoin ja viimein se mun odottama risteytystehtävä (tai itseasiassa useampi)! Väittämät oli jälleen kerran sen tyylisiä, että sai lukea jokaisen aika tarkkaan ennen vastaamista.

Pyrkijöiltä oon kuullu aika samantyylistä palautetta:
- koe ihan liian helppo ja suosii abeja
- kiire tuli ja joku tehtävä jäi ratkaisematta
- fysiikka ja bilsa suht helppoja, kemian osuus vaikea
- liian vähän vaikeita tehtäviä, jotka erottelee jyvät akanoista
- pisterajat nousee pilviin, huolimattomuusvirheet kostautuu

Kuva
Niin tai näin, nyt se on ohi! Aika nauttia kesälomasta ja ottaa vihdoin rennosti kuukausien lukemisen ja laskemisen jälkeen. Toivon sydämestäni, että kaikilla meni koe omantasoisesti ja että jokainen antoi sen 5 tunnin hermoja raastavan koeajan aikana aidosti parhaansa.

Hyvää kesää kaikille!

Otsikon sitaatti on sitten Walt Disneyn, jos ketään jäi se mietityttämään :)

sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Kandi

Hellou taas kaikille!

Kesäloma on nyt sitten virallisesti alkanut ja voin ilokseni ilmoittaa, että musta on nyt virallisesti tullut lääketieteen kandi! :) Elämä on tällä hetkellä aika makoisaa, huomenna alkaa työt ja pari ekaa viikkoa on mulla tosi kevyet, nii käytännössä tuntuu et oisin vaan lomalla. Suunnitelmissa onkin nähä paljon kavereita, nauttia säästä (ainakin toivottavasti) ja ulkoilmasta, urheilla ja tehä kaikkia kivoja juttuja, mitä en oo keväällä ehtinyt tekemään (kuten lukea muutakin kuin koulukirjoja, piirtää ja maalata, siivota..) ja ihan vaan rentoutua. Oon huomannu sen et musta on tullu kauheen kiree viimesten kuukausien aikana! En tykkää yhtään tästä muutoksesta, oon aina pitäny itteeni hyvänä stressin käsittelijänä ja rentona ihmisenä, mut nyt oon huomannu et pinna katkee ihan hetkessä ja kaikki mahollinen rupee stressaamaan. Onneks oon jo alkanu "löysäämään nutturaa" ja nyt suhtaudun jo aika normaalisti kaikkeen, eli ehkä tää lukemisen (= pänttäämisen) loppuminen alkaa tekemään tehtävänsä ja saan oman iloisen itseni takaisin :D

Obduktiosta en tainnukaan mainita vielä aikasemmin, joten pari sanaa siitä vielä! Olin erittäin positiivisesti yllättynyt omasta selviytymisestä siellä, koska jännitin tilannetta aika paljon etukäteen niinkuin varmasti kaikki muutkin. Meitä oli 5 oppilasta samassa ryhmässä, jota ohjasi opettaja, joka teki myös suurimman osan työstä. Me päästiin kuitenkin myös itse vähän kokeilemaan ja ite sain irrottaa munuaisen. Lopuksi käytiin läpi kaikkia löydöksiä ja elinten normaalia ja mahdollisesti patologista rakennetta ja kerrattiin kaikki opitut asiat. Opetus oli todella mielenkiintoinen, eikä mitenkään ällöttävä kokemus, niinkuin aluksi pelkäsin. Monille ruumiinavauksen seuraaminen on tehnyt tiukkaa ja opetuksessa tämä onkin huomioitu niin, että tarvittaessa voi istua tai poistua opetustiloista haukkaamaan happea. Ilmapiiri opiskelijoiden keskuudessa on toisia kannustava ja kaikki puhaltaa yhteen hiileen. Tyhmiäkin kysymyksiä voi esittää, eikä haittaa vaikka sanoisi jotain väärin, mikä helpottaa jännittävää opetustilannetta huomattavasti.

Kesän eka sangria!
Tein tonne sivupalkkiin tollasen kyselyn kaikille, jotka tätä blogia lukee. Ideana on siis kartottaa vähän teidän mielipiteitä siitä, mitkä jutut kiinnostaa eniten, niin osaan sitten priorisoida niitä tänne kirjotellessani :) Huomaan et viime vuonna kirjotin aika paljon pyrkimisestä ja hakemisesta, kun ne asiat oli vielä tuoreena muistissa, mut nyt tänä vuonna oon selkeesti enemmän pohdiskellu lääkärin työtä ja omaa jaksamista ja ehkä muutenki kirjotellu omista ajatuksista vähän useammin. Laitoin sen kyselyn niin, että voi valita useemman vaihtoehdon, koska niiden välillä voi olla vaikee priorisoida jos on monta kiinnostavaa :) Nyt saa olla kriittinen ja antaa myös palautetta (mieluiten tähän postaukseen niin löydän sen helpoiten), lupaan olla räjähtämättä kenenkään naamalle näistä stressihäiriöistä riippumatta :DD

En oo vieläkään nähnyt kokonaan sitä uutta pääsykoetta, joten mulla ei ole vielä siitä mitään ihmeellistä sanottavaa, palaan tähän aiheeseen tosiaan vähän myöhemmin!