maanantai 14. joulukuuta 2015

comeback

Moi taas,

en ole kadonnut jäljettömiin tai paennut maasta - yksinkertaisesti tää syksy alkoi vaan tuntumaan sen verran raskaalta, että en vaan jaksanut ottaa enää ylimääräistä stressiä blogin kirjoittamisesta. Taustalla on ollut monenlaista tekijää, mutta nyt kun loma (vihdoin!) alkoi, niin akut pääsevät latautumaan ja löytyy aikaa palata kirjoittelun pariin :)

Raajakurssi oli ja meni, tentistäkin luultavasti pääsin läpi. Omat potilaatkin kävin kurssin aikana tunnollisesti tutkimassa, mutta valitettavasti yksi palautetuista teksteistä tuli bumerangina takaisin, kun hoitosuunnitelma ei ollutkaan riittävä. Onhan se hyvä, että opettajat vaativat meiltä laadukasta työtä, mutta musta tuntuu vähän oudolta laatia kunnollista hoitosuunnitelmaa (ohjelmoitujen jatkotutkimusten lisäksi), jos ei vielä ole edes tiedossa mikä potilasta vaivaa :D Mutta täytynee yrittää spekuloida sinne jotakin...

Nyt meillä on käynnissä endokrinologian ja onkologian jaksot samanaikaisesti. Molemmissa opettajat ovat olleet todella hyviä! Tykkään mielettömästi siitä tyylistä, että opettaja kyselee vaikka vuorotellen kaikilta oppilailta kysymyksiä ja osaa vaatia meiltä osaamista, mutta ei sitten myöskään rupea ilkeäksi, jos joku ei osaakaan vastata. Mikä onni, että molempien kurssien opettajat ovat juuri tällaisia :) Endokrinologiassa ollaan käyty läpi paljon diabetesta ja kilpirauhasen toimintahäiriöitä. Diabetes on ollut ennestään jo suhteellisen tuttu, koska lähipiiristä on löytynyt diabeetikkoja, mutta nyt kurssilla ymmärsin vasta, miten monipistoshoito oikeasti toimii. Täytyy kyllä nostaa hattua kaikille diabeetikoille, hyvän hoitotasapainon ylläpitäminen vaatii oikeasti paljon vaivannäköä ja hyvää sairauden tuntemusta!

Syöpätaudeissa ollaan käyty tähän mennessä läpi lähinnä rintasyöpää. Jokainen pääsi myös pitämään yhden oman vastaanottokäynnin oirepolilla, jonne meidän potilaiksi saapui rintasyövän jo aikaisemmin sairastaneita, joille on ilmaantunut uusi oire. Kokemus oli äärimmäisen opettavainen ja vastuullinen - istuihan vastaapäätäni terveydestään hyvin huolestunut potilas. Kaikki meni kuitenkin tosi mukavasti ja työn tarkastamaan tullut erikoislääkärikin oli tyytyväinen suoritukseen. En tiedä miksi, mutta jotenkin syöpätaudit on alkaneet kiinnostaa. Toisaalta hoidot kehittyvät jatkuvasti ja ovat mielenkiintoisia, mutta erityisesti se tiivis hoitosuhde ja halu olla läsnä sairaan tukena tuntuu jotenkin kiehtovalta. Kenties yksi varteenotettava erikoistumisvaihtoehto?

Ihanaa joulun odotusta kaikille!

maanantai 2. marraskuuta 2015

aallonpohjalla

Moikka taas!

Raajakurssi juoksee eteenpäin, mut pää ei nyt ihan oo mukana. Opiskelu on tosi mielenkiintoista ja nautin opetuksista, mutta huomaa taas että loma vois jo tehdä hyvää. Väsyttää. Mun tekis mieli pistää elämä pauselle ja levätä vaikka viikko ilman mitään vastuuta. Syödä ja liikkua. Voi kun tekis hyvää.

Ollaan päästy kyllä tekemään ja näkemään paljon siistejä juttuja! Ollaan harjoiteltu muun muassa ranteen kipsaamista, tikkaamista, ABI-mittausta ja tänään pääsin ensimmäistä kertaa myös poistamaan luomia! Hirveen kiva päivä, mutta oon taas aivan poikki. Ja huomenna taas ensin Jorviin verisuonikirurgian klinikkapäivään ja siitä iltapäiväksi päivystykseen. 

Tää yks hölmöläinen jaksaa kyllä aina piristää väsynyttäkin mieltä! (tällä kertaa kuono hiekassa..)
Huomaan myös, että tässä mielentilassa ei tee edes mieli kirjoittaa, vaikka asiaa periaatteessa löytyiskin. Harmittaa, kun tässä on ollut paljon mielenkiintoisia juttuja, mutta kaikki aika menee ties mihin muuhun pakolliseen menoon ja tehtävään. Meillä on ollu paljon kaikkia EBM-juttuja (evidence based medicine), ennakkotehtäviä ja muuta. Lisäksi oon yrittänyt valmistautua jokaiseen opetukseen etukäteen, mikä tietysti verottaa oman aikansa ja valitettavan usein tarkoittaa myös sitä, että nukkumaan meneminen viivästyy. Varmasti tällä pimeydelläkin on oma lusikkansa sopassa, vaikka periaatteessa oonkin oottanut pimeitä iltoja ja nauttinu kynttilöiden polttamisesta kuunnellen Elviksen joululevyä.

Nyt ei valitettavasti tuu yhtään järkevää ajatusta päähän, oon pihalla kuin lumiukko. Palataan taas asiaan myöhemmin, lupaan yrittää skarpata. 

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

hypokondria

Tällä kertaa aattelin kirjoittaa aiheesta, joka hyvin usein koskettaa lääketieteen opiskelijoita ja jonka itsekin oon havainnut jo useaan otteeseen. Tässä tapauksessa varsinainen hypokondria (ns. "luulosairaus" eli tarkoittaa tilaa, jossa ihminen uskoo vakaasti sairastavansa jotakin vakavaa tautia jonkin somaattisen oireen perusteella) on vähän kärjistettyä, sillä paremminkin voisi puhua hypokondria-tyyppisestä oireilusta opiskelijoiden keskuudessa. Silti monet ovat vähintäänkin miettineet sairauden mahdollisuutta ja itsekin olen useaan kertaan ollut huolissaan jostakin ilmenneestä oireesta. Miksi itsensä ylidiagnosoiminen on niin yleistä ja ennen kaikkea helppoa, kun kuitenkin potilaiden kohdalla oireiden tulkitseminen menee useimmiten juuri niin kuin pitääkin? Mistä terveelle nuorelle aikuiselle syntyy jopa viikkoja kestävä ahdistus omasta terveydestä? Minäpä kerron.

Hyvin usein vakavien sairauksien seurauksena ilmenee tyypillisiä epäspesifisiä elinjärjestelmien "yleisoireita", kuten yskää, hengenahdistusta, päänsärkyä, pahoinvointia... Nämä oireethan ovat yksittäisinä hyvinkin tavallisia, sillä jokaista särkee silloin tällöin päähän ja välilla taas flunssan jälkeinen yskä piinaa pitkäänkin, eikä varmastikaan tule ajateltua taustalla olevan mitään, josta tulisi huolestua. Valitettavasti tässä kohtaa lääketieteen syvempi tuntemus voi kääntyä oppijaansa vastaan. Sitä rupeaa miettimään, että mitä jos tää pidempään jatkunut päänsärky onkin jotain malignia? Onhan tässä ollu lisäksi kaikenlaista muutakin oiretta, väsymystä ja huimausta nyt ainakin, ehkä painokin on aavistuksen tippunut... Kaikki esimerkiksi aivokasvaimeen sopivia oireita! Suvussakin on ollut syöpää. Apua. 




Pelon syntymiseen ei loppujen lopuksi tarvita paljoa mitään, varsinkin jos lähipiirissä on yksikin vähän harvinaisempi sairastumistapaus. Kun jatkuvasti törmää yleisiin oireisiin lukuisten eri sairauksien yhteydessä, sitä rupeaa kenties tiedostamatta tarkkailemaan itseään ja omia tuntemuksiaan entistä herkemmin. Vaikka järki sanoo, että ei ole mitään syytä huolestua vielä, niin mielessä pauhaa silti se toinen ääni, joka sanookin "mitä jos?". Lisäksi jatkuva suoriutumispaine ja korkeat tavoitteet menestyä opinnoissa voivat altistaa psykogeeniselle oireilulle ja esimerkiksi hyperventilaatiolle, joka on omiaan lisäämään jopa suoranaista kuolemanpelkoa. Useimmiten pelko on varmaankin vain väliaikaista ja katoaa itsestään, mutta aina joukosta löytyy joku, joka menettää yöunensa pidemmäksi aikaa ja pahimmillaan juoksee lääkärissä jokaisen viattoman oireen vuoksi. Ilmiö ei ole noteerattu pelkästään opiskelijoiden keskuudessa, sillä useat opettajatkin ovat maininneet havainneensa opiskelijoiden keskuudessa huolta omasta terveydestä, mutta silti asiaa ei ole oikeastaan koskaan otettu kunnolla käsiteltäväksi. Miksi näin?

Itse ainakin toivoisin, että asiasta keskusteltaisiin kokeneiden kollegoiden avustuksella, jotta jokainen opiskelija saisi itselleen työkaluja, joiden avulla käsitellä huolta omasta terveydestään, vaikka ei vastaavasta oireilusta kärsisikään. Terveys listataan usein tärkeysjärjestyksessä hyvin korkealle ja vakava sairastuminen on usein vaikea paikka paitsi potilaalle, mutta myös läheisille, joten on täysin luonnollista pelätä sen menettämistä. Luultavasti kliinisen kokemuksen karttuessa sitä ns. viisastuu ja liika hermoilu vähenee, mutta toisaalta tässäkin elämänvaiheessa turha murehtiminen voi olla tosi kuormittavaa, vaikkei oireilu vielä olisikaan edes kovin voimakasta. Ja olispahan noista opeista hyötyä myös vastaanotolla potilaiden kanssa.

"When wealth is lost, nothing is lost; when health is lost, something is lost; when character is lost, all is lost"

- Billy Graham

lauantai 19. syyskuuta 2015

rakkaudesta oftalmoskooppiin

Neurologian jakso alkaa kohta lähestyä loppuaan, ensi viikolla on vielä pari opetusta ”perusneurologiaa” ja siitä seuraavalla viikolla keskitytään neurokirurgiaan. Pääsen siis Dr. Shepherdin jalanjäljille tuota pikaa :D Opetus on ollut mielenkiintoista ja oon tykännyt siitä, että potilaan tutkimisessa on omat vaikeutensa tasodiagnostiikan suhteen. Varmasti kun näitä asioita pyörittelee tarpeeksi, niin siitäkin tulee ihan rutiinia, mutta vielä toistaseksi jokainen potilastapaus erilaisine oireineen on ollut omalla tavallaan haastava ja mielenkiintoinen. Ensi viikolla oon menossa muutamaksi tunniksi neurologian päivystykseen seuraamaan ja tutkimaan potilaita, can't wait! Vielä kun sais hiottua jonkinlaisen rutiinistatuksen, jonka oppis pyörittämään sujuvasti ilman, että pitäis jatkuvasti miettiä mitä tutkisi seuraavaksi ja pystyisi keskittymään vain niihin löydöksiin. 


Onnenhetkiäkin on koettu, sillä ensimmäistä kertaa sain ihan kunnon näkymän katsoessani kavereiden silmänpohjia ja niin sanotusti hiffasin sen idean, mitä siellä pitäisi näkyä ja minne täytyy katsoa. Nähtiin jopa upeat venapulsaatiot muutamissa suonissa, mikä oli tosi mieletöntä! Potilailta silmänpohjia on kyllä edelleenkin joskus vaikea katsoa, en tiedä johtuuko se sitten vaikeudesta pitää silmiä täysin paikoillaan, lampun liiasta kirkkaudesta vai liian valoisasta tutkimushuoneesta. No, mene ja tiedä. Neuron jakson jälkeen meillä alkaa raajakurssi, jota oonkin jo odotellut ihan vaan siitä syystä, että mulle (ja myös poikaystävälle) sattuu aika usein kaikenlaisia lieviä ja isompiakin loukkaantumisia urheillessa, niin nivelten ja raajojen tutkimisen handlaaminen tulee varmasti olemaan hyödyksi :)

Täällä taas! (miks mulla on AINA takkikuvissa raidallinen paita??)

Lääkiksen ulkopuolella mun elämä on ollut varsin samanlaista kuin aikasemminkin. Olin viikon kauheessa flunssassa, kuten varmaan puolet mun kavereista. Sen lisäksi oon heittänyt ison kasan vaatteita ja turhia tavaroita kierrätykseen ja opetellut tiskaamaan säännöllisesti. Löysin mulle aiemmin rakkaan lukemisharrastuksen uudelleen ja yritän nyt pitää siitä kiinni, että iltaisin lukisin mieluummin jotain hyvää kirjaa kuin kattoisin teeveestä esimerkiksi Hottiksia, vaikka välillä oon kyllä joutunu antamaan "Biledanille" periksi :D 
Ens viikolle sattui kans sellainen harvinaisuus, että mulla on 3 vapaata päivää peräkkäin (!!!) ja pakkohan siitä oli ottaa ilo irti, joten oon nyt käymässä isovanhemmilla Kuopiossa ja huomenna suuntaan tästä vielä Tampereelle keskiviikkoon asti. Ei puhettakaan, että RIHAn aikana olis ollu tällaista arjen luksusta saatavilla... Carpe diem, vai miten se meni?

perjantai 4. syyskuuta 2015

syvärikesä

Lupasin kertoilla vähän tarkemmin mun tästä kesästä ja projektista nimeltä syventävät opinnot, eli syvärit. Kyseessä on siis lääketieteen lisensiaatin tutkintoon kuuluva 20 opintopisteen laajuinen tutkielma, jonka tavoitteena on lisätä akateemisuutta ja parantaa opiskelijan tiedonhaku ja -jäsentelykykyä. Vaihtoehtoja opintojen suorittamiseen on monenlaisia, joiden yhdistävänä tekijänä on kirjallinen tutkielma aiheesta. Päätin joskus alkuvuonna, että käyttäisin tulevan kesäloman syväreiden puurtamiseen, jotta saisin vetäistyä ne pois alta ennen kuin kliininen vaihe pärähtää kunnolla käyntiin. Monet mun kavereista teki syvärit valmiiksi ekana tai tokana vuonna, mutta mulle se tuntui vielä liian kaukaiselta, koska omat pohjatiedot tuntui niin pieniltä vielä siinä vaiheessa. Kolmosen aikana uutta oppia tuli ihan hirveästi ja pikkuhiljaa syväriprojekti alkoi koputella takaraivossa ja huomasin, että niiden suorittaminen alkoi tuntua hyvältä, sekä kiinnostavalta ajatukselta.

Aluksi mua suoraan sanottuna hiukan hirvitti. Olin lähtenyt opiskelemaan sillä ajatuksella, että kliininen työ on se juttu, ja että tutkimus ei ole tällä hetkellä mua varten. Oon äärimmäisen huono sitoutumaan mihinkään sellaiseen, mikä ei tunnu musta itestäni hyvältä ja vähän kammosin ajatusta koko kesän viettämisestä labrassa pipetti kourassa. Keksin sitten keväällä hematologian kurssin aikana, että hyytymishäiriöt voisi olla aika kiinnostava aihe tutkittavaksi ja varmasti hyödyllinen kokemus lähes mitä tahansa erikoisalaa ajatellen. Seuraavaksi otinkin jo yhteyttä professoriin, joka lupasi palata asiaan ja vaikutti aidosti innostuneelta kiinnostuksestani alaa kohtaan. Ja hups vaan tuli kesä varsinainen tutkimustyö alkoi.

Tässä vaiheessa täytyy kiittää suuresti mun "epävirallista" ohjaajaa, joka oli jatkuvasti läsnä ja teki valtavasti töitä auttaakseen mun työskentelyä. Nautin labratyöskentelystä loppupeleissä tosi paljon, koska sain niin hyvän perehdytyksen ja apua oli lähes aina saatavilla. Varmasti vaikutusta oli myös sillä, että sain suorittaa paljon erilaisia kokeita ja työ olikin siksi melko monipuolista, eikä mitään suurempia kämmäyksiäkään päässyt syntymään. Koko kesäkuu plus lisäksi heinäkuun alku meni labrassa, jonka jälkeen pääsinkin varsinaiseen tutkielman kirjoittamisvaiheeseen. Olin aika mukavasti saanut jo tekstiä aikaan labratöiden ohella, joten omatoiminen kirjoittaminen lähti hyvin käyntiin ja tekstiä syntyi tasaisen varmasti. Heinäkuun loppuun mennessä sain kirjoituksen siihen pisteeseen, että oli aika lähettää ensimmäinen "raakileversio" eteenpäin ohjaajan luettavaksi ja sillä tiellä se on edelleen. Nyt vain odottelen palautetta, jonka perusteella teen korjauksia, hienosäätöä ja viimeisiä muutoksia ennen varsinaista työn palauttamista.

Yks syvärien loistopuoli oli hyvinkin vapaat työajat, mikä mahdollisti esimerkiksi herkulliset lounastreffit kavereiden kanssa

Mitä syväreistä jäi mulle käteen? Ensinnäkin kyky lukea ja käsitellä tieteellistä tekstiä, ymmärrys siitä, mitä tutkimustyö oikeasti on ja minkälaista työtä artikkelin kirjoittaminen edellyttää. Lisäksi koin omakohtaisena voittona sen, että uskalsin kokeilla jotakin uutta, vaikka etukäteen en pitänytkään sitä erityisen miellyttävänä tai kiinnostavana - ja yllätyin positiivisesti! Opin ehkä myös jotain niistä hyytymishäiriöistä... :) Take home message (kliinisten opettajien lempifraasi!) tässä oli se, että joskus on hyvä kokeilla jotain mukavuusrajojensa ulkopuolelta, sillä omat ennakkoluulot voivat osoittautua todella vääriksi ja toisaalta huonoistakin kokemuksista oppii aina jotakin. 

Alkuviikosta mun ryhmällä alkoi neurologian jakso, joka on ainakin tähän mennessä vaikuttanut tosi mielenkiintoiselle! Nyt kyllä tarvittaisiin hyvää osaamista neurofysiologian ja -anatomian kursseilta, mihinkähän lie sekin hävinnyt :D Ja niin uudet alfatkin ovat aloittaneet jo ajat sitten opiskelunsa, tervetuloa vaan kaikille! Nyt alkaa jo oma ensimmäinen vuosi tuntua hyvin kaukaiselta, kun opiskelu on niistä ajoista muuttunut niin radikaalisti. Hyviä muistoja on onneksi kuitenkin jäljellä roppakaupalla!


Yks innokas opiskelija!

keskiviikko 19. elokuuta 2015

a week in Santorini

Takaisin Suomessa!

Elokuun alussa lähdettiin kurssilaisten kanssa perinteiselle kolmosen kurssimatkalle, jonka kohteeksi meille valikoitui aurinkoinen Santorini. Meitä oli matkassa 65 opiskelijaa, eli vähän reilu kolmasosa kaikista vuonna 2012 aloittaneista alfoista. Matka oli ihan mieletön! Jännitin vähän etukäteen tota Santorinin varsin läkähdyttävää ilmastoa, kun säätiedotuskin lupasi vain aurinkoa ja reilut + 30°C joka päivälle ja en oo itse mitään auringonpalvojatyyppiä vaan viihdyn paremmin vähän viileämmässä ilmastossa. Erityisesti huoletti se, että villiintyykö mun migreenitaipumus siellä kuumuudessa. Yllättäen totuinkin siihen lämpöön jo parissa päivässä ja kunhan muisti juoda säännöllisesti ja suojautua auringolta laseilla ja hatulla niin olo oli tosi hyvä koko viikon :)

Kerettiin viikossa tehdä kaikenlaista kivaa. Meillä oli yhteinen retkipäivä, jolloin me seilattiin sellasella isolla ja hienolla kuunarilla (?) ensin tulivuorisaarelle ja sitten uimaan kuumaan lähteeseen ja sieltä vielä lopuksi illalliselle, jonka jälkeen ihailtiin Santorinin upeaa auringonlaskua aitiopaikalta - eli mereltä. Muuten viikko oli ohjelmaltaan vapaa ja saatiin tehdä just sitä, mitä kukin halusi. Käytiin patikoimassa rinteillä, otettiin aurinkoa ja hengailtiin poolilla, syötiin paljon ja hyvää, vuokrattiin auto päiväksi... Voisin ehdottomasti suositella Santorinia kohteeksi kaikille, jotka nauttii lämmöstä ja auringosta, sillä saari tarjoaa hyvät puitteet sekä löhöilyyn että kaikenlaiseen aktiviteettiin. Viikkoa pidempään en olisi kyllä välttämättä viihtynyt niin hyvin, joten matkan pituuskin osui ihan nappiin!

Annanpa kuvien puhua nyt puolestaan! Luennot jatkui tällä viikolla ja huomenna sitä varmaan täytyy raahautua sinnekin suuntaan... Nyt meen vielä nauttimaan kesän vikoista aurinkopäivistä!











sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Time moves slowly, but passes quickly

Heippa taas!

Venähti taas tauko vähän suunniteltua pidemmäksi - pahoittelut! Oon ollu semi kiireinen näiden syväreiden kanssa, joita yritän nyt tän kesän aikana suorittaa pois alta. Kerron lisää niistä sitten myöhemmin, kun kesäloma on ohitse :)

Mulla oli tosiaan tarkoituksena analysoida tämän vuoden valintakoetta tarkemminkin, mutta kun kattelin niitä tehtäviä niin huomasin, että omat muistot alkaa jo olla vähän liian pölyisiä oikeasti pätevään arviointiin.. Tein kuitenkin jonkinlaisia huomioita, joita nyt lyhyesti voisin esitellä! Monivalinnoissa oli mun mielestä monia tosi hyviä tehtäviä, tykkäsin etenkin lihavuuteen, diabetekseen ja glukoosikuljettimiin liittyvästä aineistosta (hyvää kertausta munkin opintojen kannalta). Sähkökemia näytti just siltä, että olisin saanut sydänhalvauksen, jos sellainen tehtävä olis ollut mun pääsykokeessa :D Kyllähän mä ne silloin jotenkin osasin... Älyvuodon perusteella isomeeritehtävä oli monille kauhistus, mutta mä olisin tykännyt siitä valintakokeessa! Mulla on hyvä visuaalinen hahmotuskyky ja muutenkin tykkäsin paljon orgaanisesta kemiasta. Myös glukoosi ja verensokeritehtävät olisi varmaan olleet mieluisia, oon edelleenkin tosi kiinnostunut diabeteksesta ja verensokerin säätelystä, se on jotenkin vaan niin hienosti säädelty systeemi :) Sen sijaan saippuatehtävä olisi ollut mulle paha. Toisaalta, varmasti ihan hauska nippelitieto jokaiselle tosielämän McGyverille :D

Sähköfysiikka- ja ulträänitehtävät ei olisi olleet kovin mun mieleen, mutta väistämättähän jotain sellaista on odotettavissa. Aktiivisuustehtävä tuskin tuli kenellekään yllätyksenä.. Viimeinen tehtäväkin oli aika tuttu, vähän samantyyppinen oli omassakin valintakokeessa aikoinaan (ellen nyt ihan väärin muista). Kaiken kaikkiaan ei mielestäni kovinkaan yllättävä koe, muutamaa tehtävää lukuunottomatta. En nyt mitenkään älyttömän tarkkaan tehtävänantoja käynyt läpi, mutta tällaisen kuvan sain vuoden 2015 valintakokeesta näin äkkisilmäyksellä! 




Suuret onnittelut jokaiselle opiskelupaikan lunastaneelle! Mullakin pääsi muutama kaveri ja etäisempi tuttu sisään, kuka nyt millekin paikkakunnalle :) Ja tsemppihalaus niille, jotka jäivät tällä kertaa kiintiöiden ulkopuolelle - teidän aika koittaa vielä!

Mä oon viime viikot keskittynyt lähinnä tähän tutkielman tekemiseen, toki oon käynyt myös treenaamassa ja nähnyt kavereita mahdollisimman paljon! Polvi alkaa olla taas iskussa, kyykkykin menee jo ihan lattiatasoon asti ilman apuvälineitä ja juoksukunto rupeaa pikkuhiljaa olemaan entisellään! 

(Otsikon sitaatti: Alice Walker)

perjantai 19. kesäkuuta 2015

"when you change the way you look at things, the things you look at change"

Lääkistä on nyt takana kolme kokonaista lukuvuotta. Maailmankatsomus on muuttunut melkoisesti tämän matkan aikana, osittain myös opiskelun seurauksena. Oon tässä jo pidemmän aikaa miettinyt asioita uudelleen ja havainnut muutoksia omassa arvomaailmassani, sekä toiveissa tulevaisuuden suhteen. Varmastikaan kaikki muutokset eivät ole seurausta lääketieteen opiskelusta ja kokemuksista sairaalassa, mutta kiistatta niilläkin on osansa muun henkisen kypsymisen ohella.

Onni on seikkailu metsässä..

Mistähän sitä nyt aloittaisi. Oli hätkähdyttävää tajuta, että tuoreet ylioppilaat ovat syntyneet vuonna 1996. Siis -96?? Miten se on edes mahdollista, kun tuntuu että omat ylppärit olivat vain hetki sitten? Vastahan sitä itsekin istui lukion penkillä ja painoi uurastuksen päätteeksi valkolakin päähän. Herkistyin miettimään silloista itseäni, koko maailma auki edessä. Silloin sitä toki mietti tulevan opiskelupaikan löytämistä, mutta muuten arki täyttyi kaikesta huolettomasta ja kivasta tekemisestä, kuten silloin kuuluukin. Suurin murhe päivässä saattoi olla bad hair day tai television suosikkisarjan jääminen kesätauolle. Tietysti kesään kuului aina se pakollinen perheen mökkireissu ja sukulointi, mikä joskus tuntui niin raskaalta. Kaikki ylimääräinen raha kului uusiin vaatteisiin, kaapit pursuili erilaisia kosmetiikkatuotteita ja päivä oli lopullisesti pilalla, jos meikkivoide ei riittänytkään koko naaman puunaukseen. Se oli tyypillistä nuoren aikuisen aikaa, tosin hassua näin jälkikäteen ajateltuna. 

Ensimmäinen kasvunpaikka oli sairaalareissu ja siitä syntynyt huoli omasta terveydestä. Todennäköisyys yksi miljoonasta menetti merkityksensä ja tajusin etten 19-vuotiaana olekaan kuolematon. Kipinä lääketieteeseen roihahti ilmiliekkeihin: ”tätä minä haluan tulevaisuudessa tehdä, pelastaa ihmisiä!”. Tuon tavoitteen saavuttaminen kasvatti itseluottamusta ja antoi henkistä voimaa. Silloin tunsin pystyväni mihin tahansa.

Onni on tavoitteidensa saavuttaminen ja itsensä ylittäminen...
Suurin muutos on kuitenkin tapahtunut huomaamatta tämän kolmen vuoden aikana ja se alkoi pieninä arjen muutoksina. Omaan kotiin muuttaessa ostoskärryyn valikoitui joka kerta enemmän kotimaisia ja ekologisia tuotteita ja pilaantuneen ruoan poisheittäminen tuntui pahalta. Jatkuva uuden tavaran haaliminen alkoi ahdistaa ja muotiblogien seuraaminen ei enää kiinnostanut entiseen tapaan. Aikaisempi lähes pakonomainen shoppailu väheni asteittain, kun aloin katsoa vaatteiden materiaaleja ja satsata järkevämpiin valintoihin halpojen, mutta huonolaatuisten sijaan. Liityin facebookissa useaan kirpputoriryhmään ja siivosin kaapeista mahdollisimman rankalla kädellä pois turhia tavaroita. Aloin haaveilla telttaretkestä Norjan vuonoille ja muutosta Lappiin. Kesämökistä savossa tuli maailman paras rentoutumispaikka. Mitä ihmettä minulle oikein tapahtui?

... talvi ja puhdas hanki...
... ja kesä perhosineen.
Ehkä sitä voisi kutsua aikuistumiseksi. En enää halunnut olla sokea valintojeni seurauksille. Aloin arvostaa entistä enemmän luontoa ja puhdasta ympäristöä, tasa-arvoisia ihmisoikeuksia, terveyttä ja rakkaita ihmisiä ympärillä. Varmasti opiskelulla on ollut tässä asiassa iso merkitys. Sairaalassa tapaa paljon vakavasti sairaita ihmisiä, joita emme tänäkään päivänä pysty välttämättä parantamaan. Tuntuu hirveältä seistä yksin nuorena ja terveenä parantumattomasti sairaan potilaan edessä, joka avautuu sinulle omasta kuolemanpelostaan. Tai kohdata potilas, joka on äskettäin menettänyt liikuntakykynsä. Mitä voisin sanoa, jotta tekisin hänen olostaan edes hieman paremman antamatta liikaa toivoa?

Nautinhan minä edelleenkin vaatteista, pukeutumisesta ja laittautumisesta. On ihanaa käydä lämpimässä vaahtokylvyssä ja levittää sen jälkeen iholle hyväntuoksuista voidetta. Tykkään katsella Pinterestissä inspiroivia kuvia ja haaveilla. Täydellisesti onnistunut ranskanletti voi tuottaa aivan mieletöntä iloa! Tai se, kun vihdoin löydät pilottilasit, jotka sopivat omaan naamaan. Mutta sellainen tietynlainen turhamaisuus on alkanut tuntua todella typerältä. En vaan jaksa edes ajatella, että heräisin joka aamu föönaamaan ja kihartamaan hiuksia tai että juoksisin kuukausittain hoidattamassa kynsiä ja huollattamassa ripsienpidennyksiä, koska se tuntuu jotenkin niin hölmöltä! Silti ihastelen mielelläni muiden ihmisten kauniita asukokonaisuuksia ja tyylikkäästi laitettuja hiuksia. Toiset ovat esteetikkoja ja haluavat panostaa ulkonäköönsä enemmän ja se heille suotakoon. Me emme ole kaikki samasta muotista valettuja.

Onni on ihminen, jonka kanssa arkikin on juhlaa... 
Nykyään en enää mieti (ainakaan niin paljoa) sitä, mitä muut ajattelevat. Uskallan olla erilainen. Nuorena on tärkeää, että omistaa kaikki samat jutut, mitä muutkin ja että päällä on muodin mukaiset vaatteet, mielellään jotakin katu-uskottavaa merkkiä. Ryhmäpaine on välillä valtava. Enää minua ei kiinnosta muiden mielipiteet, jos tulen bileisiin autolla tai lähden ajoissa kotiin. En jaksa selitellä omia valintojani, mutta en myöskään tuomitse muita. Jos minä valitsen mieluummin riittävät yöunet jaksaakseni painaa seuraavan päivän treeneissä, se ei ole muilta pois. Joku joku muu haluaa juhlia pilkkuun asti, pitää hauskaa ja tanssia sydämensä kyllyydestä se ei ole mitenkään minulta pois.

... oma joukkue ja ystävien kanssa jaettu ilo.
Aiemmin minulla oli vahva visio siitä, mikä on paras tapa elää ja toimia. Nykyään ymmärrän, että mielipiteitä on juuri niin monia kuin meitä ihmisiäkin, eikä niitä voi välttämättä laittaa mihinkään paremmuusjärjestykseen. Me voisimme arvostella ja tuomita muita vaikka maailman loppuun asti, mutta mitä hyvää siitä muka seuraisi? Paljon kehittävämpää olisi keskustella asioista kasvotusten ja uskaltaa sanoa omat mielipiteensä ääneen, ottaen myös muiden mielipiteet huomioon kuin jauhaa sontaa toisten selän takana.

Onni on kaikenkarvaiset ystävät! 

Olipahan taas avautuminen, seuraavaksi suuntaan lämpimään savusaunaan ja mahdollisesti järveenkin, ellei ukkonen satu yllättämään :D Ihanaa juhannusta kaikille!

Otsikon sitaatti by Dr. Wayne Dyer

tiistai 2. kesäkuuta 2015

tyypillinen klinikkapäivä

Heipähei!

Lupailin alkuvuodesta tehdä vastaavanlaisen "my day" -postauksen kliinisen vaiheen opiskelusta, koska monille (mukaanlukien itselleni vielä muutama kuukausi sitten..) koko klinikkaopiskelu on vähän hämärän peitossa. Valitettavasti Riha-blokki on ollut niin työläs, että en oo vaan yksinkertaisesti ehtinyt kirjoittaa tätä aikaisemmin, mutta toisaalta nyt mulla on ainakin aikaa paneutua tähänkin tehtävään kunnolla :) Yleisesti kliinisen vaiheen opiskelusta voisi sanoa, että opetus vaihtelee käynnissä olevan blokin mukaan. Toki kaikkien blokkien peruselementit pysyvät samoina, eli pakollinen opetus koostuu pienryhmäopetuksista, klinikkapäivistä, seminaareista ja mentor-istunnoista. Tämä postaus käsittelee Rintakipu ja hengenahdistus -blokkia, eli rihaa.

Yleensä opetus alkaa arkisin 8.15, mutta tänä päivänä aamu alkaa vasta 9.15 mentor-avauksella. Herään 7.25 herätyskellon pirinään ja hetken loikomisen jälkeen astelen suihkuun. Aamuherätykset ovat jo niin rutiinia, että huomaan viikonloppuisinkin herääväni itsestään ennen yhdeksää, eikä herääminen tee arkisinkaan tiukkaa kunhan vain huolehtii riittävästä unensaannista. Aamupalaksi keittelen uutta suosikkia - kaurapuuroa, jonka sekaan heitän kurpitsan- ja auringonkukansiemeniä. Kyytipojaksi iso mukillinen pikakahvia (en millään jaksa keittää kahvia aamuisin ja äiti sattui löytämään pikakahvin, joka oikeasti maistuu hyvältä!). Sitten nopea sutaisu meikkiä naamaan, vaatteet päälle ja kohti bussipysäkkiä.

Lääkärilehti Hesarin korvikkeena
Koululla suuntaan suoraan mentor-avaukseen. Mentorit on vähän vastaavanlaisia kuin PBL-opetus preklinikassa. Meille annetaan jokin potilastapaus käsiteltäväksi ja sitten pohditaan mentorin (kliininen opettaja) johdolla, mitä vastaavassa tilanteessa tekisi, miten pitäisi tutkia ja mitä kokeita ottaa jne. Sitten saadaan lukualue seuraavaksi kerraksi ja purussa käydään kaikki opiskeltava läpi. Purkusessio kestää aina vähintään 2 tuntia, mutta usein jopa 3. Toisaalta tykkään tästä, että on pakkoa lukea samassa tahdissa ja että purussa tulee hyvin kerrattua koko aihe perusteellisesti, mutta mentorit on mun mielestä kyllä seminaarien jälkeen kaikkein puuduttavin opetusmuoto, mitä meillä tällä hetkellä on. Olisi kiva, jos opetusta rakennettaisiin niin, että opiskelijoita saataisiin aktivoitua paremmin, jolloin oppiminenkin olisi tehokkaampaa. 

Avaus päättyy etuajassa ja meille jää aikaa käydä kahvilla sairaalan kahviossa ennen seuraavaa opetusta. Sairaalan kahviosta saa kahvipasseja, joilla joka viides kahvi on ilmainen! Ehdottomasti hyödyntämisen arvoinen etu :) Seuraavaksi meillä on vuorossa radiologian ryhmäopetus, jossa harjoitellaan thorax-rtg:n eli keuhkokuvan tulkintaa. Ylimääräiset tavarat on helppo jättää sairaalan lokeroon opetuksen ajaksi.

Kamat kaappiin ja menoksi!
Radiologian opetuksen jälkeen on vuorossa tunnin lounastauko! Perinteisesti tutkittuamme lounasravintoloiden listat päätämme hylätä sairaalan ruokalan "Merenneidon kalapullat" ja siirtyä Unicafeen Haartmaninkadun toiselle puolelle. Tunnin tauko opetuksesta tekee hyvää ja samalla ehtii kivasti jutella kavereiden kanssa. Klinikassa kurssi jaetaan pienempiin opiskeluryhmiin ja eri ryhmät opiskelee eri blokkeja samaan aikaan. Tästä johtuen me ei olla kevään aikana juurikaan törmäilty muihin kuin rihaa opiskeleviin koulussa, mikä on tietysti vähän tylsää. Onneksi vapaa-ajalle kerkeää näkemään muitakin kurssikavereita :) Meillä on tosi kiva pienryhmä, joten mua ei haittaa viettää oman ryhmän kanssa paljon aikaa, päinvastoin!

Lounas hujahtaa äkkiä ohitse ja vuorossa on päivän viimeinen ryhmäopetus sairaalan kardiologisella osastolla. Lähdemme ajoissa ruokalasta hakemaan takkeja omilta kaapeilta, jotta olisimme ajoissa odottamassa opetuksen alkua. Meillä on ryhmän kesken sellainen "sakkokassa" -systeemi, jossa myöhästymisestä ja tärkeiden tavaroiden unohtelusta tulee sakkoa yhteiseen kassaan, joka sitten käytetään vuoden kuluttua, kun pienryhmät vaihtuu. Opetuksessa käydään yleensä tapaamassa osaston potilaita ja opettaja kyselee vuorotellen jokaiselta tiukkojakin kysymyksiä. Tunnelma on aina rento ja kannustava ja oon itse huomannut tykkääväni tästä opetusmuodosta paljon! Opetuksen jälkeen suuntaan vielä terkkoon lukemaan ja nappaan kahviosta voimakahvin piristämään iltapäivää.

Eteisvärinän Käypä Hoito -suositus, joka pitäisi kuulemma jokaisen lääkärin osata vaikka unissaan :D
Mitään varsinaisia lukualueita meillä ei kirjoista ole, vaan jokainen hankkii tiedon sieltä, mistä katsoo parhaaksi. Toki päivitetyin tieto on se tärkein, joten aika monet opiskelijoista lukee terveysportin kautta käypä hoito -suosituksia ja lääkärin käsikirjaa.

Yleensä luen kirjastolla johonkin 17-18 asti, mutta tänään lähden jo aikaisemmin, jotta ehdin ajoissa salille, koska olen illalla menossa vielä valvomaan yhtä simuloitua koetta. 


Koevalvonnan jälkeen kotiin ja rättiväsyneenä suoraan unille. Seuraavana aamuna vuorossa heti 8.00 aamulla simulaatio-opetus, jossa me päästään hoitamaan simulaatiopotilasta. Oli muuten todella hauska opetus, tykkäsin! Tuli ihan mieleen se jakso Greyn anatomiasta, kun George yrittää epätoivoisesti pelastaa omaa simulaatiopotilastaan ja ylilääkäri siellä leikkii ja räjäyttelee valtimoita ihan vaan kiusatakseen :D 


Tällaista tää mun klinikka-arki tänä keväänä oli. Rankkaa, mutta todella palkitsevaa. Jokainen päivä oli uusi oma haasteensa ja omien potilaiden kohtaaminen ja tutkiminen oli ehdottomasti yksi parhaita juttuja! Kuva otettu Seinäjoelta keuhkoviikoilta, joka oli kanssa yks hienoimpia kokemuksia kevään aikana. Puolivälissä ollaan ja meno eikun kiihtyy!

keskiviikko 27. toukokuuta 2015

keuhkoviikko

Hellurei!

Vietin viime viikon vähän erikoisemmissa olosuhteissa, nimittäin Seinäjoella! Kyseessä oli RIHA-blokkiin kuuluva keuhkoviikko, jossa opiskelijat viettää viikon jonkin sairaalan keuhko-osastolla. Meitä oli jokaisessa sairaalassa kaksi opiskelijaa ja päästiin näkemään ja tekemään monenlaisia kiinnostavia juttuja.

Ihan ensimmäiseksi mun on pakko sanoa Seinäjoesta paikkana sen verran, että olin todella positiivisesti yllättynyt! Sairaala oli tosi iso ja osittain täysin moderni, henkilökunta oli ystävällistä ja ihanan hyväntuulista, vuokra-asunto sijaitsi about 200 metrin päässä sairaalasta ja vierestä alkoi upeat lenkkipolut metsän keskellä. Jopa kahvista sai henkilökunta-alennusta! :D Kävin oikeastaan joka päivä kävelemässä tai juoksemassa, kun kerta oli niin hyvät reitit ihan vieressä. Löysin sieltä muun muassa sellasen armeijaesteradan, jota sai kokeilla ihan vapaasti, sekä laskettelurinteen, jonka huipulta oli upeet maisemat koko Seinäjoen ylitse. 

Suurimmaksi osaksi me vietettiin aikaa keuhko-osastolla, mutta koska siellä ei ollut useinkaan kovin paljoa tekemistä, niin saatiin seikkailla jokin verran myös omatoimisesti sairaalassa! Käytiin katsomassa toimenpideradiologiaa, bronkoskopiaa (keuhkojen tähystystä), päivystyksen toimintaa, sekä poliklinikkavastaanottoa. Lisäksi me päästiin ottamaan niitä valtimoverinäytteitä, tutkimaan omia potilaita ja kirjoittamaan tekstejä. Viimeisenä päivänä ennen kotiinlähtöä tutkittiin vielä sydäntä ultraäänellä, joten aika monipuolinen viikko meillä oli! Kuulin kavereilta kuitenkin vähän vaihtelevanlaisia kokemuksia ja osa ei ollut päässyt tekemään juuri mitään koko viikon aikana, eli ilmeisesti paikkakunnat eroaa jonkin verran toisistaan. Seinäjoesta jäi ainakin mulle todella positiivinen kuva ja voinkin suositella sitä myös tuleville keuhkoviikkoilijoille :)

Klinikkakirjoja

Sitten vähän polttavampiin aiheisiin. Pääsykoe oli tosiaan viikko sitten, joten lääkikseen hakevilla on jo kesäloma alkanut! Kattelin vähän noitä tän vuoden tehtäviä ja ensivaikutelma mulla oli ihan ok hyvä. Joukossa oli taas pari "killeriä" mutta aika paljon myös sellasia perustehtäviä ja oleellisia asioita käsitteleviä kysymyksiä. Mielelläni analysoin tätäkin pääsykoetta vähän tarkemmin, kunhan löydän siihen aikaa jostakin! Mulla on perjantaina tää rihan tentti ja päivät on venyneet aika pitkiksi lukemisen takia. Huomenna vielä vikat kertailut ja sitten mäkin alan valmistautua ansaitulle kesälomalle :)

Jos (ja toivottavasti kun) teillä on jotain mieleipiteitä tai kommentoitavaa pääsykokeesta, niin pistäkää kommenttiboksiin! Kuulen mielelläni myös teidän näkemyksiä kokeesta.

lauantai 9. toukokuuta 2015

Arvauskeskus?

Tää viikko on ollu hyvinkin poikkeuksellinen mun normaalista opiskeluarjesta, nimittäin olin tällä viikolla kolmena päivänä harjoittelussa terveyskeskuksessa! Eikä ihan missä tahansa harjoittelussa, vaan pitämässä omaa vastaanottoa - YKSIN. Tai näin oli ainakin tarkoitus, mulla kävi vaan siinä suhteessa vähän huonompi tuuri, että meidän terkkarissa sopivia potilaita oli niin vähän, että jouduttiin tekemään kahdestaan toisen opiskelijan kanssa. Vuoroteltiin sitten niin, että toinen toimi päälääkärinä ja toinen kirjasi tietoja koneelle samaan aikaan, mikä oli ihan toimiva konsepti. Harmittaahan se vähän, että ei päässyt kunnolla haastamaan itseään ja tekemään kaikkea yksin, mutta toisaalta nyt sai rauhassa keskittyä vuorotellen sekä potilaskontaktiin että potilastietojärjestelmään, että ei se opetus hukkaan mennyt näinkään :)

Kyseessä oli siis perusterveydenhuollon jakso, joka on integroitu RIHA-blokkiin, eli kaikki RIHA-opiskelijat käy sen tässä ohella läpi. Lievästi sanottuna jännitti etukäteen, etenkin kun meillä tää kurssi tuli nyt ekana vastaan ja kliininen kokemus on vielä aika minimissään :D Mutta ihmeen hyvin siitä suoriuduttiin! Yllätin kyllä ihan täysin itseni siinä, että onnistuin pysymään hyvin rauhallisena ja ottamaan potilaskontakteista kaiken irti jännittämättä liikaa. Oma itsevarmuus kasvoi huimasti, kun huomasin että onhan sitä jotain tarttunut päähän tän matkan varrella. Kaiken kaikkiaan oli tosi siistiä nähdä mitä terveyskeskuslääkärin työ konkreettisesti on ja ottaa oikeasti vastuuta. Tokihan meidän opettajalääkäri tuli aina tarkistamaan meidän työn, mutta kyllä mä silti suhtauduin joka potilaaseen kuin olisin yksin vastuussa.

Vielä on matkaa jäljellä..
Kokemus avasi mulle ihan eri tavalla terveyskeskuksen arkea. Aikasemmin olin ajatellut, että terkkarilääkärinä työskenteleminen ei ehkä ole just sitä, mitä haluaisin pääsääntöisesti tehdä. Ihmisillä on monesti kamalan negatiivinen kuva terveyskeskuslääkäreistä ja netti on pullollaan keskusteluja, joissa puidaan huonoja kokemuksia "arvauskeskuksista". Lääkäreitä ripitetään ihan antaumuksella, kun kovassa kiireessä ja puutteellisien tutkimusvälineiden kanssa ei onnistuttu heti ensimmäisenä löytämään piilevää sairautta. Ulkopuolisen on vaikea ymmärtää, että osa oireista on niin epäspesifisiä, että ilman kliinisiä löydöksiä on todella vaikea lähteä yhtään mihinkään hoidolliseen suuntaan. Erikoissairaanhoidossa on kaikki mahdolliset kuvantamislaitteet käytössä, mutta resursseja jokaikisen täydelliseen tutkimiseen ei vaan löydy, eikä terkkaristakaan voi jokaista lähettää eteenpäin. Tästä sitten syntyy näitä tarinoita, joita jaetaan keskenään ja syntyy käsitys, ettei terveyskeskuksissa kukaan osaa yhtään mitään. Kuinka monesti mäkin oon kuullut, että kaikki hyvät lääkärit ovat kuulemma yksityisellä puolella. 

Se mistä mä sain kiksejä, oli työn monipuolisuus. Vaikka potilailla toistuukin samat sairaudet, niin vaihtelua löytyy kuitenkin melkoisesti! Jokaisella potilaalla oli erilaiset elämäntilanteet, huolet ja ongelmat. Työ oli todella kokonaisvaltaista potilaan kohtaamista, ei pelkästään sairauksien vaan myös henkisen yhteyden kautta. Koin, että musta oli paljon apua, vaikka oonkin vasta täys untuvikko valkotakissa.

Kaiken kaikkiaan mukava viikko, teki hyvää saada vähän hengähdystaukoa nonstop lukemisesta! Ens viikko mennään taas aika täysiä ja sitten oonkin lähdössä viikoksi Seinäjoelle keuhko-osastolle :) Sekin on osa tätä rihaa ja siellä me opitaan mm. ottamaan astrup eli valtimoverinäyte, josta voidaan katsoa mm. veren happi- ja hiilidioksidiosapaineita ja pH:ta ja oikeastaan aika paljon muutakin! Sitä odotellessa..

maanantai 27. huhtikuuta 2015

here again

Pieni hiljaiselo taas, liikaa kiireitä tän opiskelun kanssa. Yritän saada aikaiseksi sen "klinikkapäivä" -postauksen, kunhan tulee joku sopiva päivä vastaan! Oon ollu niin kiireinen nää pari viikkoa, kun meneillään on miljoona juttua samaan aikaan. Lisäksi mulla on ylihuomenna edessä viisaudenhampaiden poisto ja tällaselle hammaslääkärikammoselle se ei oo mikään helppo juttu :(

Vappu tulee kyllä loistavaan saumaan! Ainoastaan hiertää toi hammasoperaatio, koska suun vuotavat haavat ei kyllä mene oikeen yhteen kuohuviinin ja runsaan syömisen kanssa, joten vietän varmaan vähän rauhallisempaa vappua tällä kertaa :) Meil on tiedossa lääkiskavereiden kanssa brunssi ennen Mantan lakitusta ja illalla nään pitkästä aikaa paria lukiokaveria. Meillä ei oo lippuja mihinkään vappubileisiin, vaan mennään ihan tunnelman mukaan, mikä on tosi jees! Tuleepahan vietettyä kunnolla aikaa yhessä!

Meillä on ollu tosi paljon opetusta nyt muutama viikkoa. Viime viikolla me käytiin Jorvissa, kun meillä oli ns. klinikkapäivä. Haastateltiin ja tutkittiin potilaita, diagnosoitiin rytmihäiriöitä ja saatiinpa tehdä jopa pari sähköistä kardioversiota! Oli kyllä mielenkiintoinen päivä, niinkuin klinikassa yleensäkin. Veto alkaa olla jo vähän pois, mutta vielä repäisin itsestäni puhtia ja opiskelin 7 erilaista läppävikaa ja vähän muutakin siihen päälle. Aika maksimitehoilla mennään.

Pääsykoe lähestyy ja samoin meidän vika tentti! Jännittää nähdä, että riittääkö tää osaaminen, meitä on nimittäin kuumoteltu aika paljon siitä, että RIHA:n tentti on tosi vaikea ja pitkä.. Mulla ei oo onneksi mitään paineita sen läpipääsystä, koska suunnittelin tekeväni syvärit nyt kesällä, joten ehdin hyvin tenttiä sen tarpeen vaatiessa uudelleen.

Pahoittelut lyhyestä postauksesta, lupaan skarpata vapun jälkeen! 

Decapitoin Hannan, kun en kerennyt kysyä siltä saako kuvaa julkaista :D