lauantai 19. syyskuuta 2015

rakkaudesta oftalmoskooppiin

Neurologian jakso alkaa kohta lähestyä loppuaan, ensi viikolla on vielä pari opetusta ”perusneurologiaa” ja siitä seuraavalla viikolla keskitytään neurokirurgiaan. Pääsen siis Dr. Shepherdin jalanjäljille tuota pikaa :D Opetus on ollut mielenkiintoista ja oon tykännyt siitä, että potilaan tutkimisessa on omat vaikeutensa tasodiagnostiikan suhteen. Varmasti kun näitä asioita pyörittelee tarpeeksi, niin siitäkin tulee ihan rutiinia, mutta vielä toistaseksi jokainen potilastapaus erilaisine oireineen on ollut omalla tavallaan haastava ja mielenkiintoinen. Ensi viikolla oon menossa muutamaksi tunniksi neurologian päivystykseen seuraamaan ja tutkimaan potilaita, can't wait! Vielä kun sais hiottua jonkinlaisen rutiinistatuksen, jonka oppis pyörittämään sujuvasti ilman, että pitäis jatkuvasti miettiä mitä tutkisi seuraavaksi ja pystyisi keskittymään vain niihin löydöksiin. 


Onnenhetkiäkin on koettu, sillä ensimmäistä kertaa sain ihan kunnon näkymän katsoessani kavereiden silmänpohjia ja niin sanotusti hiffasin sen idean, mitä siellä pitäisi näkyä ja minne täytyy katsoa. Nähtiin jopa upeat venapulsaatiot muutamissa suonissa, mikä oli tosi mieletöntä! Potilailta silmänpohjia on kyllä edelleenkin joskus vaikea katsoa, en tiedä johtuuko se sitten vaikeudesta pitää silmiä täysin paikoillaan, lampun liiasta kirkkaudesta vai liian valoisasta tutkimushuoneesta. No, mene ja tiedä. Neuron jakson jälkeen meillä alkaa raajakurssi, jota oonkin jo odotellut ihan vaan siitä syystä, että mulle (ja myös poikaystävälle) sattuu aika usein kaikenlaisia lieviä ja isompiakin loukkaantumisia urheillessa, niin nivelten ja raajojen tutkimisen handlaaminen tulee varmasti olemaan hyödyksi :)

Täällä taas! (miks mulla on AINA takkikuvissa raidallinen paita??)

Lääkiksen ulkopuolella mun elämä on ollut varsin samanlaista kuin aikasemminkin. Olin viikon kauheessa flunssassa, kuten varmaan puolet mun kavereista. Sen lisäksi oon heittänyt ison kasan vaatteita ja turhia tavaroita kierrätykseen ja opetellut tiskaamaan säännöllisesti. Löysin mulle aiemmin rakkaan lukemisharrastuksen uudelleen ja yritän nyt pitää siitä kiinni, että iltaisin lukisin mieluummin jotain hyvää kirjaa kuin kattoisin teeveestä esimerkiksi Hottiksia, vaikka välillä oon kyllä joutunu antamaan "Biledanille" periksi :D 
Ens viikolle sattui kans sellainen harvinaisuus, että mulla on 3 vapaata päivää peräkkäin (!!!) ja pakkohan siitä oli ottaa ilo irti, joten oon nyt käymässä isovanhemmilla Kuopiossa ja huomenna suuntaan tästä vielä Tampereelle keskiviikkoon asti. Ei puhettakaan, että RIHAn aikana olis ollu tällaista arjen luksusta saatavilla... Carpe diem, vai miten se meni?

perjantai 4. syyskuuta 2015

syvärikesä

Lupasin kertoilla vähän tarkemmin mun tästä kesästä ja projektista nimeltä syventävät opinnot, eli syvärit. Kyseessä on siis lääketieteen lisensiaatin tutkintoon kuuluva 20 opintopisteen laajuinen tutkielma, jonka tavoitteena on lisätä akateemisuutta ja parantaa opiskelijan tiedonhaku ja -jäsentelykykyä. Vaihtoehtoja opintojen suorittamiseen on monenlaisia, joiden yhdistävänä tekijänä on kirjallinen tutkielma aiheesta. Päätin joskus alkuvuonna, että käyttäisin tulevan kesäloman syväreiden puurtamiseen, jotta saisin vetäistyä ne pois alta ennen kuin kliininen vaihe pärähtää kunnolla käyntiin. Monet mun kavereista teki syvärit valmiiksi ekana tai tokana vuonna, mutta mulle se tuntui vielä liian kaukaiselta, koska omat pohjatiedot tuntui niin pieniltä vielä siinä vaiheessa. Kolmosen aikana uutta oppia tuli ihan hirveästi ja pikkuhiljaa syväriprojekti alkoi koputella takaraivossa ja huomasin, että niiden suorittaminen alkoi tuntua hyvältä, sekä kiinnostavalta ajatukselta.

Aluksi mua suoraan sanottuna hiukan hirvitti. Olin lähtenyt opiskelemaan sillä ajatuksella, että kliininen työ on se juttu, ja että tutkimus ei ole tällä hetkellä mua varten. Oon äärimmäisen huono sitoutumaan mihinkään sellaiseen, mikä ei tunnu musta itestäni hyvältä ja vähän kammosin ajatusta koko kesän viettämisestä labrassa pipetti kourassa. Keksin sitten keväällä hematologian kurssin aikana, että hyytymishäiriöt voisi olla aika kiinnostava aihe tutkittavaksi ja varmasti hyödyllinen kokemus lähes mitä tahansa erikoisalaa ajatellen. Seuraavaksi otinkin jo yhteyttä professoriin, joka lupasi palata asiaan ja vaikutti aidosti innostuneelta kiinnostuksestani alaa kohtaan. Ja hups vaan tuli kesä varsinainen tutkimustyö alkoi.

Tässä vaiheessa täytyy kiittää suuresti mun "epävirallista" ohjaajaa, joka oli jatkuvasti läsnä ja teki valtavasti töitä auttaakseen mun työskentelyä. Nautin labratyöskentelystä loppupeleissä tosi paljon, koska sain niin hyvän perehdytyksen ja apua oli lähes aina saatavilla. Varmasti vaikutusta oli myös sillä, että sain suorittaa paljon erilaisia kokeita ja työ olikin siksi melko monipuolista, eikä mitään suurempia kämmäyksiäkään päässyt syntymään. Koko kesäkuu plus lisäksi heinäkuun alku meni labrassa, jonka jälkeen pääsinkin varsinaiseen tutkielman kirjoittamisvaiheeseen. Olin aika mukavasti saanut jo tekstiä aikaan labratöiden ohella, joten omatoiminen kirjoittaminen lähti hyvin käyntiin ja tekstiä syntyi tasaisen varmasti. Heinäkuun loppuun mennessä sain kirjoituksen siihen pisteeseen, että oli aika lähettää ensimmäinen "raakileversio" eteenpäin ohjaajan luettavaksi ja sillä tiellä se on edelleen. Nyt vain odottelen palautetta, jonka perusteella teen korjauksia, hienosäätöä ja viimeisiä muutoksia ennen varsinaista työn palauttamista.

Yks syvärien loistopuoli oli hyvinkin vapaat työajat, mikä mahdollisti esimerkiksi herkulliset lounastreffit kavereiden kanssa

Mitä syväreistä jäi mulle käteen? Ensinnäkin kyky lukea ja käsitellä tieteellistä tekstiä, ymmärrys siitä, mitä tutkimustyö oikeasti on ja minkälaista työtä artikkelin kirjoittaminen edellyttää. Lisäksi koin omakohtaisena voittona sen, että uskalsin kokeilla jotakin uutta, vaikka etukäteen en pitänytkään sitä erityisen miellyttävänä tai kiinnostavana - ja yllätyin positiivisesti! Opin ehkä myös jotain niistä hyytymishäiriöistä... :) Take home message (kliinisten opettajien lempifraasi!) tässä oli se, että joskus on hyvä kokeilla jotain mukavuusrajojensa ulkopuolelta, sillä omat ennakkoluulot voivat osoittautua todella vääriksi ja toisaalta huonoistakin kokemuksista oppii aina jotakin. 

Alkuviikosta mun ryhmällä alkoi neurologian jakso, joka on ainakin tähän mennessä vaikuttanut tosi mielenkiintoiselle! Nyt kyllä tarvittaisiin hyvää osaamista neurofysiologian ja -anatomian kursseilta, mihinkähän lie sekin hävinnyt :D Ja niin uudet alfatkin ovat aloittaneet jo ajat sitten opiskelunsa, tervetuloa vaan kaikille! Nyt alkaa jo oma ensimmäinen vuosi tuntua hyvin kaukaiselta, kun opiskelu on niistä ajoista muuttunut niin radikaalisti. Hyviä muistoja on onneksi kuitenkin jäljellä roppakaupalla!


Yks innokas opiskelija!