sunnuntai 11. lokakuuta 2015

hypokondria

Tällä kertaa aattelin kirjoittaa aiheesta, joka hyvin usein koskettaa lääketieteen opiskelijoita ja jonka itsekin oon havainnut jo useaan otteeseen. Tässä tapauksessa varsinainen hypokondria (ns. "luulosairaus" eli tarkoittaa tilaa, jossa ihminen uskoo vakaasti sairastavansa jotakin vakavaa tautia jonkin somaattisen oireen perusteella) on vähän kärjistettyä, sillä paremminkin voisi puhua hypokondria-tyyppisestä oireilusta opiskelijoiden keskuudessa. Silti monet ovat vähintäänkin miettineet sairauden mahdollisuutta ja itsekin olen useaan kertaan ollut huolissaan jostakin ilmenneestä oireesta. Miksi itsensä ylidiagnosoiminen on niin yleistä ja ennen kaikkea helppoa, kun kuitenkin potilaiden kohdalla oireiden tulkitseminen menee useimmiten juuri niin kuin pitääkin? Mistä terveelle nuorelle aikuiselle syntyy jopa viikkoja kestävä ahdistus omasta terveydestä? Minäpä kerron.

Hyvin usein vakavien sairauksien seurauksena ilmenee tyypillisiä epäspesifisiä elinjärjestelmien "yleisoireita", kuten yskää, hengenahdistusta, päänsärkyä, pahoinvointia... Nämä oireethan ovat yksittäisinä hyvinkin tavallisia, sillä jokaista särkee silloin tällöin päähän ja välilla taas flunssan jälkeinen yskä piinaa pitkäänkin, eikä varmastikaan tule ajateltua taustalla olevan mitään, josta tulisi huolestua. Valitettavasti tässä kohtaa lääketieteen syvempi tuntemus voi kääntyä oppijaansa vastaan. Sitä rupeaa miettimään, että mitä jos tää pidempään jatkunut päänsärky onkin jotain malignia? Onhan tässä ollu lisäksi kaikenlaista muutakin oiretta, väsymystä ja huimausta nyt ainakin, ehkä painokin on aavistuksen tippunut... Kaikki esimerkiksi aivokasvaimeen sopivia oireita! Suvussakin on ollut syöpää. Apua. 




Pelon syntymiseen ei loppujen lopuksi tarvita paljoa mitään, varsinkin jos lähipiirissä on yksikin vähän harvinaisempi sairastumistapaus. Kun jatkuvasti törmää yleisiin oireisiin lukuisten eri sairauksien yhteydessä, sitä rupeaa kenties tiedostamatta tarkkailemaan itseään ja omia tuntemuksiaan entistä herkemmin. Vaikka järki sanoo, että ei ole mitään syytä huolestua vielä, niin mielessä pauhaa silti se toinen ääni, joka sanookin "mitä jos?". Lisäksi jatkuva suoriutumispaine ja korkeat tavoitteet menestyä opinnoissa voivat altistaa psykogeeniselle oireilulle ja esimerkiksi hyperventilaatiolle, joka on omiaan lisäämään jopa suoranaista kuolemanpelkoa. Useimmiten pelko on varmaankin vain väliaikaista ja katoaa itsestään, mutta aina joukosta löytyy joku, joka menettää yöunensa pidemmäksi aikaa ja pahimmillaan juoksee lääkärissä jokaisen viattoman oireen vuoksi. Ilmiö ei ole noteerattu pelkästään opiskelijoiden keskuudessa, sillä useat opettajatkin ovat maininneet havainneensa opiskelijoiden keskuudessa huolta omasta terveydestä, mutta silti asiaa ei ole oikeastaan koskaan otettu kunnolla käsiteltäväksi. Miksi näin?

Itse ainakin toivoisin, että asiasta keskusteltaisiin kokeneiden kollegoiden avustuksella, jotta jokainen opiskelija saisi itselleen työkaluja, joiden avulla käsitellä huolta omasta terveydestään, vaikka ei vastaavasta oireilusta kärsisikään. Terveys listataan usein tärkeysjärjestyksessä hyvin korkealle ja vakava sairastuminen on usein vaikea paikka paitsi potilaalle, mutta myös läheisille, joten on täysin luonnollista pelätä sen menettämistä. Luultavasti kliinisen kokemuksen karttuessa sitä ns. viisastuu ja liika hermoilu vähenee, mutta toisaalta tässäkin elämänvaiheessa turha murehtiminen voi olla tosi kuormittavaa, vaikkei oireilu vielä olisikaan edes kovin voimakasta. Ja olispahan noista opeista hyötyä myös vastaanotolla potilaiden kanssa.

"When wealth is lost, nothing is lost; when health is lost, something is lost; when character is lost, all is lost"

- Billy Graham

14 kommenttia:

  1. Hei! Oon aina miettinyt lääkärin ammattia, mutta peljännyt sitä stressiä mitä työ aiheuttaa. Jos en osaakaan auttaa potilasta. Entä jos esim. päänsäryn takana onkin jokin vakavampi sairaus. Osaanko sulkea työasiat kodin ulkopuolelle. Oletko itse miettinyt omaa jaksamista? Oletko jo päättänyt minne erikoistut? Tsemppiä sulle opiskeluun ja varsinkin työhön! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka!

      Oon vielä niin lapsenkengissä tän kanssa, että suhtaudun moniin asioihin vähän liian huolestuneesti ja kun itelle on kaikenlaista matkan aikana sattunu niin sitä herkemmin lähtee epäilemään varsinkin omalla kohdallaan kaikenlaista. Hyvin saan suljettua opiskeluissa kohdatut asiat ulkopuolelle, mutta tulee joitain dramaattisia tarinoita välillä pohdittua kotonakin. Koen silti, että jaksan ja pärjään oikein hyvin opiskeluissa, kun pitää terveen järjen mukana. Aina välillähän tulee raskaampia piikkejä, mutta niistäkin selvitään :)

      En tiedä vielä yhtään mihin haluisin erikoistua, aika monet ovet on vielä avoinna sen suhteen! Varmaan lähempänä valmistumista alkaa vasta olla jotain käryä siitä, mihin suuntaan olisi hyvä lähteä. Kiitos tsempistä! :)

      Poista
  2. Pitkästä aikaa tulin lueskelemaan sun kuulumisia, ja aina ku näitä postauksia luen,niin sitä varmempi oon siitä että haluun lääkikseen! Ens keväänä olis eka hakukerta (oon hakemassa Treelle), ja jännittää jo nyt :D Bilsasta oon kirjottanut tänä keväänä E:n, kemia lähti L:änä ja enkku M:änä, vielä äikkä,pmatikka ja fysiikka eessä... Mutta toistaiseksi oon positiivisella mielellä ja motivaatio on korkealla!:) Pelkään vaan, että jännitys pilaa sen pääsykoetilanteen kokonaan.:/ Oon nimittäin jännittänyt tähän mennessä kaikkia ylppäreitä aika paljon, ja se kyllä selkeesti rokotti mm rationaalista ajattelukykyä siellä koetilanteessa...

    Mutta kaikkea hyvää sulle ja tsemppiä opiskeluun ja työhön! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että oma alavalinta on alkanut kirkastua! :) Kirjotuksethan sulla on tähän mennessä mennyt oikein mukavasti, ne on oikein hyviä tilanteita harjotella vähän isomman kokeen tekemistä. Ei kannata pelätä pääsykoetta liikaa etukäteen, vaikka nyt tuntuukin että jo ylppärit on ollu välillä haastavia tilanteita. Muakin jännitti osa YO-kokeista tosi paljon, mutta silti pysyin ihan rauhallisena pääsykokeessa! Kun osaa asiat hyvin niin ei ole syytä pelätä, kyllä niistä tehtävistä selviää. Ja pieni jännityshän on ihan hyväksi :)

      Tseppiä tuleviin kokeisiin ja pääsykoeurakkaan! :)

      Poista
  3. käytännössä oppii ja tollaset huolet katoaa :) mä olen oikeestaan huomannut että ammattilaiset ottaa omat oireensa aika kevyesti, kuulostaa hassulta tuo miten olet kokenut asian :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä muotoutuiko mun ajatus kirjoittaessa nyt vähän erilaiseksi, mutta siis tarkoitin että opettajatkin on huomanneet opiskelijoilla stressiä omasta terveydestä ja maininneet asiasta useammankin kerran (ja nyt kun katsoin tarkemmin tota kirjotusta niin se on tosiaan vähän huonosti muotoiltu lause..). Tää kirjoitus oli kuitenkin puhtaasti opiskelijavinkkelistä ja kuten säkin kerroit niin oon ihan samalla tavalla havainnut kokeneissa lääkäreissä tämän ilmiön, että omat oireet ei paljoa huolestuta :D Oletan (ja toivon) siis, että nää murheet katoaa nimenomaan työelämän tuoman kliinisen kokemuksen myötä, joten lohdullista kuulla siinäkin suhteessa kannustavia sanoja! :)w

      Poista
  4. Minäkin olen pohtinunt nyt erityisen paljon olisiko minusta lääkäriksi työn kuormittavuuden vuoksi (takana jo useita hakukertoja). Omaa terveyttä tulee välillä tosiaan pohdittua nyt jo liikaa, niin mitä se olisi lääkiksessä opiskellessa? Jotenkin kuitenkin tuntuu, että varmaankin sitä tavallaan tottuis siihen kaikkeen eikä miettisi niitä niin henkilökohtaisesti tai vakavasti, mutta kun en ole varma... Onhan niitä positiivisempiakin ammatteja olemassa. Silti toisaalta lääkärin työ kiinnostaa. Kiitos hyvästä postauksesta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hyvästä kommentista! :) Tieto kieltämättä lisää tuskaa, mutta toisaalta siinä on se merkittävä hopeareunus, että osaa tunnistaa oireet, jotka oikeasti vaativat enemmän selvittelyjä ja oppii vähitellen ymmärtämään myös sen, että jokaista tuntemusta ei kannata analysoida liian tarkkaan. Sairauksia tulee ja menee, eikä asiantuntemuksella ole siinä mitään virkaa. Varmasti jatkuva läsnäolo vakavastikin sairaiden luona nostaa ajatuksia pintaan ja se kyllä motivoi huolehtimaan omasta terveydestä. Ehdoton hyvä puoli opiskeluissa on myös se, että kun ympärillä on vertaistukea ja oikeasti alan huippuammattilaisia, niin jokaisesta asiasta voi keskustella ja "konsultoida" muita, eikä jää huoliensa kanssa yksin. On myös hyvä miettiä, mistä pelko sairastumisesta kumpuaa, onko taustalla mahdollisesti joku aiempi oma tai läheisen sairastuminen?

      Poista
    2. Moi!

      Kiitos vastauksestasi, jonka luin jo aikaa sitten :) Tosiaan, lähipiirissä on sattunut vakava sairaus ja sen myötä kuolema, joten toki se on omiaan lisäämään ahdistusta ja pelkoa sairauksista. Oletko itse nykyään omasta mielestäsi yhtä positiivinen kuin ennen lääkisopiskelua? Vai ovatko ajatukset muuttuneet kriittisemmiksi tai pessimistisemmiksi? Mielelläni kirjoittaisin sinulle sähköpostilla lisää, jos voisin? :)

      Poista
    3. Heippa vielä!

      En ole huomannut uutta kommenttiasi täällä (oon erittäin huono käyttäjä bloggerin suhteen..) mutta täällä olen ja mielelläni kuuntelen, jos haluat vielä kirjoittaa! Mun gmail-osoite (ei saa nauraa) on hantkibeibe@gmail.com ja sinne voi vapaasti kirjoittaa lisää omia ajatuksia :)

      Poista
  5. Voin aivan samaistua sun tekstiin. Itse olen röntgenhoitaja ja kuvailen esim ihmisten päitä. Sinne kun tulee potilas lähetteellä "päänsärky, pahoinvointi" ja päästä löytyykin jotain kamalaa, alkaa väkisin itseään diagnosoimaan pikku jutuista ja pelkäämään kaikkea tyhmää. En ole huomannut samaa kokeneemmilla kollegoilla ja olenkin lohduttautunut sillä että ehkä tähän hommaan ja löydöksiin joskus vielä "turtuu" :D
    Samalta kantilta oon myös miettinyt pärjäisinkö lääkärinä.
    Ootteko puineet tätä itsensä diagnosoimista koulukavereiden kanssa enemmänkin? Ootteko keksineet mitään ratkaisua tai apua pahimpiin hetkiin? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! :)

      Joo voin hyvin ymmärtää, mistä tollaiset pelot tulee! Tosin sulla on siinä mielessä vähän erilainen tilanne, että teille tulee kuvattaviksi juuri ne, joilla hyvin vahvasti epäillään, että sieltä päästä löytyy jotain vakavaa, kun taas lääkärin vastaanotolle tulee tuhansia päänsärkypotilaita, joista aniharvalta löytyy taustalta mitään malignia tai muuten huolestuttavaa. Eli kaikki ongelmat on tavallaan rikastuneet sinne kuvantamispuolelle, enkä yhtään ihmettele että uran alkuvaiheessa (tai miksei myöhemminkin?) tuntuu siltä, että jokaisen aivoissa on jotakin pielessä.

      Ollaan keskusteltu aiheesta muutamien läheisimpien kavereiden kanssa ja valehtelematta lähes viikoittain jollakin on jokin vaiva, joka painaa mieltä edes jollain tasolla. Oon yrittänyt vaan psyykata itteäni eteenpäin sillä mentaliteetilla, että "seuraan tilannetta" ja tiedostan sen, että mulla on taipumusta murehtia välillä liikaa monistakin asioista. Usein ne oireetkin katoavat parissa päivässä ja kaikki on taas hyvin :)

      Poista
  6. Otit esiin hyvä aiheen joka on jokaista mietityttänyt ja tehnyt monen opiskelun raskaaksi.
    En tiedä mikä olisi paras keino, mutta luulen että se on keskustelu jonkun samassa tilanteessa olevan tai kokeneemman kanssa. Asiat usein asettuu näin kohdalleen muutenkin.
    Valitettavasti taitaa vain vuosien mittaan käydä niin että sitä kyynistyy omiin oireisiin. Ehkä hoitaa ja lääkitsee itseään ja lopulta liian pitkään.
    Oman kokemuksen mukaan joka kerran kun tulee alan ihminen, niin on syytä olla erityisen varuillaan. Siinä jossain äänenpainossa tai sivulauseessa saattaa tulla vaikka mitä pitkään hautuneita sairauksia. Sen vuoksi ovat potilaina raskaita ja haastavia, koska pitää olla erityisen tarkka mutta ei sortua ylidiagnostiikkaan.
    Paras olisi jos jokainen alan ihminen löytäisi oman luottolääkärin joka katsoisi perään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Hienoa saada jo kokeneempaa ääntä kuuluviin. Olen havainnut jo tässä vaiheessa saman asian, eli kokeneen neuvo helpottaa, etenkin kun saa päästettyä kaikki mieltä painavat asiat ulos ja keskusteltua niistä. Oma luottolääkäri on myös erinomainen ajatus, jota voi kyllä suositella ihan jokaiselle!

      Poista