perjantai 14. lokakuuta 2016

Synnäriviikko!

Lupasin kertoilla vähän fiiliksiä synnäriviikon jälkeen, joten tässä niitä nyt tulee!

Nimi "synnäriviikko" (eli synnytyssaliviikko) juontaa juurensa aikaan, jolloin kandit asui (no kidding!) viikon sairaalassa ja vietti mahdollisimman paljon aikaa synnytyssalissa seuraamassa synnytyksiä ja niiden hoitoa. Erinäisistä syistä johtuen synnytyssaleissa vietetty aika kuitenkin vähennettiin aluksi kolmeen vuoroon ja nyt enää vaivaiseen kahteen vuoroon. Näiden kahden vuoron aikana pitäisi sitten saada mahdollisimman paljon irti synnytysten hoidosta ja etenkin normaalista alatiesynnytyksestä.

Olin vuorossa yhden päivän (15 h) ja yhden yön ja mulla kävi sikäli vähän huono tuuri, että kummallakaan vuorolla osastolla ei ollut kovin montaa synnyttäjää.  Lisäksi Kätilöopistolla on tietenkin myös kätilöopiskelijoita, jotka myös osallistuvat synnytyksiin ja sen vuoksi onkin rajattu, että yhteen synnytykseen saa osallistua vain yksi opiskelija (mikä on kyllä ehdottomasti hyvä juttu). Pääsin kuitenkin molemmissa vuoroissa näkemään yhden alatiesynnytyksen ja toisella kertaa sain jopa auttaa vauvan ulostulossa! Oli kyllä aivan mieletön tunne, kun vauva lopulta pullahti omiin käsiin ja rääkäisi koko keuhkojen voimalla. Todella kauniita hetkiä kumpainenkin :)

Yllätyin hieman siitä, miten automaattinen ja "omatoiminen" tapahtuma alatiesynnytys oikein on. Käytännössä vauvan annetaan tulla aikalailla itsestään ja vasta aivan pään syntymisen loppuvaiheessa saatetaan hieman jarrutella vastaan (ja tietenkin jos vauva uhkaa ampaista ulos liian nopeasti) ja sitten pään synnyttyä hartiat ja loppukeho vaan kevyesti autetaan ulos. Toki tyylejä on yhtä monta kuin kätilöitäkin ja toiminta aina tilannekohtaista, eikä synnytys aina etene samaa rataa. Itse en nyt päässyt näkemään yhtään poikkeavaa synnytystä, mikä oli vähän harmi.

Toinen hyvä huomio oli se, että elokuvista tai televisiosta opittu skenaario kauheasta kiireestä, kiljunnasta ja tuskasta ei ainakaan näiden synnytysten kohdalla pitänyt paikkaansa. Toki supistuskipu on voimakasta ja avautumisvaihe on usein kipeä, mutta epiduraali kyllä toimi varsin tehokkaasti ja osastolla oli käytettävissä monia erilaisia menetelmiä kivunlievitykseen myös niille äideille, jotka eivät halunneet lääkkeellistä kivunlievitystä.

Tämä viikko oli kyllä ehdottomasti yksi lääkisajan opetuksen helmiä! Toivottavasti tulevaisuudessa aikaa synnytyssalissa varattaisiin opiskelijoille vielä enemmän, vaikka tämänhetkisillä resursseilla tilanne vähän huonolta näyttääkin.

torstai 8. syyskuuta 2016

Viides vuosi (APUA)

Moi taas!

Piiiiiitkä aika on vierähtänyt, pahoittelut hiljaiselosta! Tässä kesällä tapahtui kaikenlaista ja ollaan nyt O:n kanssa muuttamassa vihdoin yhteiseen asuntoon ja tässä on viime viikot kuluneet aikalailla pakkaamisen, siivoamisen ja tavaroiden roudaamisen merkeissä. Toistaiseksi asutaan vielä eri osoitteissa, kun asunnossa tehdään vielä pientä pintaremonttia, mutta pikku hiljaa päästään jo kantamaan kaikki loputkin huonekalut uuteen kotiin :) Syksy kun on uusien alkujen aikaa, niin mikäs sen parempi ajankohta pistää koko arki muutokseen!

Tässä on nyt myös vihdoin tullut tarkennusta ensi kevääseen. Oon nimittäin päättänyt ottaa vähän taukoa kokopäiväisestä opiskelusta ja suunnata harjoittelemaan käytännön lääkärin taitoja kahdeksi kuukaudeksi keskussairaalaan Kemiin! Nyt syksyllä suoritan siis naisten- ja lastentautien kurssit ja joululoman jälkeen palaan vielä kuukaudeksi suorittamaan psykiatrian jakson ja sitten matka käy Lappiin! Oon todella innoissani tästä, sillä paitsi että saan vihdoin vähän taukoa näihin tentteihin ja opiskeluun, pääsen näkemään myös ihan toisenlaisen puolen Suomesta. Ja se lumi!! Olispa jo talvi :)


Kesän huvituksia. Yhtään ei rinkka paina :D

Opinnothan meillä jatkuivat reilu pari viikkoa sitten ja nyt jo ollaan päästy tositoimiin vastaanotolla! Lastenkurssin ryhmäopetukset mulla on vasta loppuvuonna ja nyt toistaiseksi on ollut siis pelkkiä naistentautien opetuksia. Pakko kehua naistenkurssia kyllä siitä, että opettajat on ihan superhyviä ja opetus on kaiken kaikkiaan todella hyvin järjestettyä! Meidän oppiminen on heille selvästikin kurssin ykkösasia ja koko jakso on jo tähän mennessä tehnyt muhun todella ison vaikutuksen. Keep up the good work!

Ensi viikolla meidän ryhmällä on ns. synnäriviikko, jolloin tehdään kaksi pitkää vuoroa Kätilöopistolla ja päästään avustamaan ja seuraamaan synnytyksiä. Aika jännää! Tänään opiskeltiinkin jo normaalia synnytystä ja siinä avustamista ja päästiin harjoittelemaan simulaattorilla, sekä nukkevauvalla oikeaa tekniikkaa. Monesti oon kuullut sanottavan, että jälkikäteen lääkiksestä tulee muistamaan kaksi asiaa: klinikkaristeilyn ja synnäriviikon :D Kohta nähdään, onko siinä perää!

lauantai 2. heinäkuuta 2016

mitä opin neurokirurgialla

Täällä taas piiiiiitkän tauon jälkeen! Päätin ottaa vähän kesälomaa kaikesta muusta kuin harjoittelijan töistä ja nauttia mahdollisimman paljon kaikesta vapaa-ajasta :) Nyt kuitenkin harjoitusjaksoni neurokirurgialla tuli loppuviikosta päätökseen ja ajattelin kertoa vähän siitä, millaista oli seurata tosielämän Dr. Shepherdejä työssään (en varmaan ikinä tule pääsemään näistä Greyn Anatomian viittauksista eroon..).

Neljän viikon aikana en toisaalta tehnyt paljoa mitään, mutta toisaalta opin ihan valtavan paljon! Enimmäkseen ohjelmaan sisältyi erilaisia kokouksia, paperitöitä (jatkohoitolähetteiden tai epikriisien laatimista), joskus myös muutamia konsultaatioita tai soittoja ja tietenkin niitä neurokirurgisia leikkauksia. Välillä oli päiviä, jolloin tekemistä ei ollut juuri lainkaan, välillä hommia taas sai painaa aamusta iltapäivään saakka. 

Väliin mahtui myös eräs ainutlaatuinen tapahtuma, nimittäin kansainvälinen live-kurssi, johon kokoontui yli sata neurokirurgia eri puolilta maailmaa seuraamaan huippukirurgien leikkauksia. Ruuhkautumisen vuoksi leikkauksia pääsi seuraamaan paitsi leikkaussaleissa niin leikkurin aulan valkokankaalta ja luentosalista etäyhteyden kautta. Oma osaaminen ei ihan riittänyt näiden paikoin todella haastavien toimenpiteiden ymmärtäväiseen seuraamiseen, mutta ei se oikeastaan edes kauheasti haitannut. Googlailin jonkin verran yksityiskohtia netistä ja kyselin välillä erikoistuvilta mieltä askarruttavia juttuja.

Se täytyy tässä vaiheessa mainita välihuomiona, että henkilökunta neurokirurgian puolella oli tosi mukavaa ja kannustavaa niin osastoilla kuin leikkaussalien puolella. Sain paljon apua käytännön asioissa ja yhteistyö lääkärien ja hoitajien välillä tuntui muutenkin sujuvan jouhevasti :) Kiitokset kaikille hoitajille ja kirurgeille, jos tätä nyt joku sattuisi lukemaan!

Kaiken kaikkiaan harjoittelun parasta antia olivat leikkauksessa avustaminen (vaikka vain vähäisessä roolissa, niin olihan se ihan äärettömän siistiä!), joka aamuiset röntgen-meetingit (joiden seurauksena luotan omiin radiologisiin taitoihin taas hitusen enemmän) ja se, miten monipuolisesti jo kuukaudessa pääsi näkemään hyvin erilaisia mielenkiintoisia leikkauksia. Nyt mulla on edes jonkinlainen käry siitä, miten neurokirurgiset perusongelmat hoidetaan ja minkälaisista operaatioista on kyse. Olipa myös hienoa päästä tutustumaan Indonesiasta tänne tulleeseen vaihto-oppilaaseen, joka oli samaan aikaan samalla osastolla.

Tiivistetysti erittäin kiinnostava ja miellyttävä kokemus, jota voin suositella muillekin neurokirurgiasta kiinnostuneille. Kuitenkin tänä aikana ymmärsin myös sen, että minusta ei taida neurokirurgia kuitenkaan tulla. En oikeen osaa sitä perustella kummemmin, mutta sellainen fiilis tässä nyt vaan tuli. Kyseessä on sen verran raskas ja omistautumista vaativa ala, että mulla pitäisi olla aivan todellinen palo sitä kohtaan, että pystyisin tuohon. 

Vielä tärkein asia jäi sanomatta: onneksi olkoon kaikille opiskelupaikan saaneille ja suuret halaukset niillä, jotka vielä jäivät ilman. Tuleville alfoille vielä erityisterveiset, teillä tulee olemaan hieno vuosi edessä :) 

Nyt alan nukkumaan, sillä takana on pitkä viikko. 

lauantai 28. toukokuuta 2016

sisätautiviikoista ja pääsykokeesta

Moi taas!

Heti alkuun paljon onnea kaikille pääsykokeessa olleille! Olette saattaneet suuren projektin loppuun ja uskaltaneet haastaa itseänne, nyt saa olla ylpeä :) En ole vielä päässyt tutustumaan tämän vuoden kysymyksiin, mutta kuulin jonkinmoista huhua, että teemana olisi tänä vuonna ollut hevoset? Mielenkiintoista, tiedekunta osaa näköjään edelleen yllättää, mikäli näin on :D

En tiedä onko realistista toivoa, että kaikki olisivat suoritukseensa tyytyväisiä (koska ainakin itse muistan olleeni niin epävarma vastauksistani, että en osannut yhtään sanoa menikö pääsykoe hyvin vai hyvin huonosti...) mutta toivottavasti osaatte nyt ainakin nauttia tulevasta kesälomasta täysin rinnoin! Luen mielelläni teidän kommentteja tämän vuoden pääsykokeeseen liittyen, joten kommentoikaahan ihmeessä!

Mulla alkoi tällä viikolla 1,5 viikon kesäloma ennen amanuenssuurijaksoa neurokirurgialla! Olin viimeiset kaksi viikkoa Haartmanin sairaalan päivystyspolilla, mikä oli aivan mielettömän siistiä! Pääsin tekemään tosi paljon itsenäisesti työtä, sanelemaan tekstejä ja tapaamaan hyvin erityyppisiä potilaita. Kaikki henkilökunta suhtautui todella kannustavasti ja auttoi aina tarvittaessa, joten koko jaksosta jäi erittäin positiivinen fiilis. Mulla oli ns. omaohjaaja suurimman osan ajasta, jonka kanssa kemiat meni hyvin yhteen ja mulla oli ainakin todella kivaa olla hänen ohjauksessaan :) Ehdottomasti näen itseni siellä töissä joskus sopivan ajan koittaessa, ehkä jo vuodenkin päästä.

Ekan kesälomapäivän eväät!

Neljäs vuosi on nyt pulkassa, mikä tarkoittaa myös sitä, että nyt mulla on oikeus toimia sairaalalääkärin sijaisena - hurjaa! En jotenkin vielä oo sisäistänyt sitä, että alan oikeasti olla ihan loppusuoralla lääketieteen opintojen kanssa, vaikka tässä vielä vähintään 1,5 vuotta onkin lisensiaatin tutkintoa jäljellä.. Toisaalta, fiilis on nyt aivan erilainen kuin vuosi sitten keväällä. Jotenkin tunnen itseni paljon enemmän valmiiksi ja osaavaksi. Tiedän olevani vielä hyvin kaukana kokeneista kliinikoista, mutta niin sanotut peruspilarit alkavat olla kasassa. 

Nyt rentoilen vielä nää muutamat päivät ennen amanuenssuurin alkua ja kertoilen sitten neurokirurgian kuulumisia :) Pistäkää kommenttia pääsykokeeseen (tai mihin tahansa liittyen) - kuuntelen mielelläni teidän kertomuksia!

perjantai 29. huhtikuuta 2016

what's going on?

Onpas taas vierähtänyt aikaa... Välissä oli yksi viikko lomaakin, joka tuli vietettyä laskettelun ja muun talviurheilun merkeissä Levillä, jonka jälkeen vietin viikon meikussa anestesiologian harjoittelujaksolla. Viimeiset kaksi viikkoa kului taas silmätautien parissa, jonka tentti oli tänään aamulla - juuri sopivasti ennen vappua! Tentti olikin sitten tämän kevään viimeinen, joten kesäloma kolkuttelee jo hyvin lähellä!

Aneviikko oli tosi mielenkiintoinen, vaikka meikussa ei ehkä päässytkään tekemään ihan yhtä paljon toimenpiteitä kuin jossain muualla. Intubaatio alkoi kuitenkin sujua ja laskimokanyylitkin sujahti ihan mukavasti suoniin :) Valtaosa lääkäreistä oli tosi mukavia ja opetusmyönteisiä, mikä oli tietysti kiva juttu! Anestesiologiasta jäi kaikin puolin positiivinen kuva kiinnostavana erikoisalana, mutta ehkä se ei kuitenkaan oo mulle ihan se ykkösjuttu. Monet eivät tiedä koko anestesiologian olemassa olosta oikeastaan mitään, vaikka kyseessä on kuitenkin elintoimintojen turvaamiseen erikoistunut asiantuntija. Eikä se työ ole mitään ristikoiden täyttämistä leikkaussalin nurkassa, vaikka Greyn anatomiasta tällaisen kuvan voikin saada ;)

Sain nyt muuten viime kuussa tietää kesän harjoittelupaikat, eli suuntaan todellakin kesäkuussa Töölöön neurokirurgian klinikalle! Heinäkuu vierähtää sitten Peijaksen puolella. Olin kyllä tosi tyytyväinen näihin paikkoihin, kesästä tulee varmasti ihan huippu! :)

Nyt katon yhen jakson Sykettä ja lähden sitten salin kautta katsomaan futispeliä. Hauskaa vappua kaikille! Tässä mä ja yks mun koirakaveri:




ps. kiitos kaikille edellisen postauksen runsaista kommenteista, sekä kollegiaalisesta avusta! Oon valitettavan hidas vastaamaan kommentteihin, koska usein en vaan ehdi ja sitten kun ehtisin niin se ei tule mieleen. Pyrin kyllä vastaamaan jokaiseen kommenttiin aina henkilökohtaisesti!

tiistai 29. maaliskuuta 2016

Kirurgian viikot

Moi taas!

Meidän vuosikurssilla on tällä hetkellä käynnissä kliinisen palvelun viikot. Palvelu kestää yhteensä 5 viikkoa, joista sisätaudit ja kirurgia kattaa kumpikin kaksi viikkoa ja anestesiologia viikon. Mun ryhmä aloitti kirurgiasta ja oon nyt toista viikkoa Jorvin sairaalassa päivittäin eri kirurgisella osastolla tai päivystyksessä. Vaikka harjoittelu onkin vielä kesken, niin ajattelin vähän kertoa tähänastisia tunnelmia leikkaussalista!

Viime viikon olin oikeastaan vain gastrokirurgian (vatsaelinkirurgia) osastoilla ja pääsin näkemään monta jännää leikkausta aitiopaikalta. Pääsin myös avustamaan kirurgia joissakin leikkauksissa ja vaikka mun osuudekseni jäikin vain kameran tai pihtien pitely ja tähystinreikien tikkaaminen, oli leikkaussalitoimintaan osallistuminen tosi siisti kokemus! Alle viikossa ehti jo näkemään monenlaisia toimenpiteitä ja asioita: umpilisäkkeen poistoa, sappirakon poistoa, paksusuolen typistystä, tuumoreita, paiseita... Vaikka musta ei välttämättä gastrokirurgia tulisikaan, niin tykkäsin kyllä olla mukana salissa!

Harmi kyllä, kaikki kirurgit eivät ole ihan yhtä opetusmyönteisiä ja osalla kavereista ei käynyt ihan yhtä hyvä tuuri joka päivänä. Uskoisin kuitenkin, että suurin osa meistä on ollut ihan tyytyväisiä :) 

Tänään olin ortopedisellä osastolla, mutta harmittavasti pääsiäisen jäljiltä leikkaussalit olivat melko vähäisessä käytössä orton osalta. Pääsin mukaan kahteen lyhyeen leikkaukseen, joten ei nyt ihan turha päivä kuitenkaan. Huomenna vuorossa on plastiikkakirurgia ja odotan jo nyt sitä, kaikki ovat nimittäin kehuneet plastiikkaa maasta taivaisiin! Mullakin on vielä tuoreessa muistissa Jorvin plastiikkakirurgian klinikkapäivä viime syksyltä, joka oli kaikin puolin onnistunut ja mielenkiintoinen, joten odotukset on todella korkeella :)


Ihanat kevätsäät (=nahkatakkikelit) tulee!
Ja vielä viime hetkien tsemppaukset pääsykokeisiin lukeville! Jaksakaa vielä nää vikat viikot pakertaa täysillä!

tiistai 15. maaliskuuta 2016

You can choose to not let little things upset you

Ollessani vielä lukiossa mietin välillä lääkäriksi opiskelemista. En kuitenkaan mitenkään tähdännyt lääkiksen pääsykokeisiin, minkä vuoksi myös fysiikan ja kemian opiskelu jäi pakollisiin kursseihin. Minulla oli paljon muitakin vaihtoehtoja. Aivan erityisesti muistan pohtineeni sitä, miten rankkaa lääkiksessä opiskelun täytyy varmastikin olla. Pitkiä päiviä aamusta iltaan ja valmistuttua sama homma jatkuu myös työelämässä. Lakin saatuani yritin kuumeisesti keksiä, mille alalle haluaisin suuntautua tulevaisuudessa. Lääkis kiinnosti jatkuvasti, mutta samalla mielessä painoi se valtava työmäärä, joka odottaisi opiskelupaikan mukana (puhumattakaan siitä työstä, jota paikan saaminen vaatisi..). Yritin kierrellen ja kaarrellen keksiä jotakin muuta vaihtoehtoa, kunnes lopulta päätin yrittää - ja onneksi yritinkin.

Uskon, että varmasti moni muukin lääkiksestä haaveileva on miettinyt sitä, miten rankkaa opiskelu tulee olemaan. Lääketieteellä on oma maineensa vaativana ja raskaana tieteenalana, minkä vuoksi sen opiskelijoita pidetään usein todella fiksuina ja opiskeluissaan ahkerina työmyyrinä. Olen usein jopa omien kavereideni seurassa joutunut tilanteeseen, jossa muut avautuvat omista opiskelukiireistään, mutta toteavat siihen perään, että "sulla nyt on varmasti vielä paljon rankempaa siellä lääkiksessä". Voi, kunpa vain tietäisitte totuuden :D

Jos nyt puhutaan vakavasti, niin kaikestahan saa toki halutessaan revittyä hirveän määrän stressiä aikaiseksi, mutta sellainen perus selviytyminen lääkiksessä ei vaadi ihan älyttömiä satsauksia. Pakollista opetusta on joo huomattavasti enemmän kuin monilla muilla aloilla, mutta siinä on se hyvä puoli, että opetuksissa halutessaan myös oppii kyllä valtavan paljon tärkeitä asioita, mikä puolestaan vähentää sitä omatoimisen työn määrää. Jos nyt poissuljetaan tenttiin lukeminen, niin takkiopetuksen ohella opiskelua ei tarvitse ihan kauheasti edes harrastaa, jos tavoitteena on vain päästä kurssista läpi. 

Tässä tuleekin nyt se mutta. Kuten olen aikaisemminkin todennut, lähes jokainen lääkisopiskelija on edes jollakin tasolla tavoitteellinen, mahdollisimman hyvään lopputulokseen pyrkivä ja kunnianhimoinen. Kukaan ei halua olla se oman pienryhmänsä riippakivi, joka ei koskaan osaa vastata opettajan kuumottaviin kysymyksiin. Kukaan ei halua päästä tenteistä yli rimaa hipoen. Kaikki haluavat olla tulevaisuudessa mahdollisimman hyviä lääkäreitä. Tämä yhdistettynä lääketieteen (käytännössä rajattomaan) informaation määrään voi "väärissä käsissä" olla hyvinkin hankala yhdistelmä. 

Urheilu on aina ollut mulle se juttu, mikä pitää pään kasassa - jo pääsykokeesta lähtien

Mulle on aina ollut tärkeää, että ymmärrän kaikki tärkeät asiat kunnolla, jottei omaan osaamiseen pääse syntymään mitään hirveää porsaanreikää, joka voi pahimmassa tapauksessa kostautua hoitovirheellä. Yritän opiskella asioita elämää varten, enkä vain päntätä päivätolkulla vanhoja tenttikysymyksiä vain saadakseni kurssista hyvän arvosanan. Kaikkeen tähän opiskeluun menee paljon aikaa ja joskus se aikaansaa stressiä. Kun tähän yhtälöön heitetään vielä lisäksi se, että minullakin on opiskelun ulkopuolella muuta elämää ja velvollisuuksia, on katastrofin ainekset valmiit. 

Eräs professoreistamme totesi klinikan alkaessa, että opiskelu on nyt meidän tärkein työmme - ja hän on siinä aivan oikeassa. Mutta tosielämää on myös se, että osa meistä joutuu tekemään töitä pystyäkseen rahoittamaan opiskelunsa. Osalla on rakkaita harrastuksia, kilpaurheilu tai vaikka vuosittainen speksi, joka vie oman palansa vapaa-ajasta, mutta toisaalta antaa henkiselle hyvinvoinnille niin paljon! Lisäksi pitäähän nyt perheelle ja ystävillekin jäädä joskus aikaa. Hyvä suunnittelu on tottakai oleellinen osa arjesta selviytymistä, mutta lähes ympärivuotinen jatkuva velvoitteiden ja tehtävien suorittaminen käy kenen tahansa päälle enemmin tai myöhemmin, eikä siitä aiheutuvasta väsymyksestä voi syyttää ketään "huonosta aikatauluttamisesta". 

Joten tästä se oravanpyörä syntyy - täydellisyyteen pyrkivästä opiskelusta yhdistettynä kiireiseen arkeen, sekä mahdottomuuteen "löysätä" opintoja hetkellisesti oman elämäntilanteen mukaan. Klinikan palautetilaisuudessa kukaan kurssiltamme ei nostanut kättään opettajan kysyessä, kenen mielestä kliininen vaihe oli niin rankka ettei siitä meinannut selvitä. Mutta kuitenkin kymmeniä opiskelijoita on pitämässä välivuoden tai edes harkitsee sitä, vaikka mitään "pakottavaa" syytä ei olisikaan. Sanoisin itse, että kyllä lääkiksessä opiskelusta selviää varsin hyvin, mutta ei sitä helpoksi voi sanoa, ainakaan jos siinä samalla haluaa tehdä myös muita juttuja. Mutta vaikka opiskelu välillä potkii päähän (ja kovaa) niin loppupeleissä se silti antaa meille niin paljon enemmän kuin ottaa! 

Välillä pitää tehdä muutakin kuin opiskella ;)

Ps. Viime viikolla meillä oli mun vuosikurssin opiskelijoiden ja kliinisen vaiheen professorien ja muun opetushenkilökunnan yhteinen klinikkaristeily Ruotsiin, jossa me päästiin paikalliseen sairaalaan (Karolinska Institutet tai Danderyds sjukhus). Risteily oli ehdottomasti yksi parhaista tapahtumista tähän mennessä! Molempiin suuntiin mentäessä meillä oli erilaista rentoa iltaohjelmaa, illalliset buffetissa ja hyvä meno pikkutunneille saakka. Tukholmassa meidät otettiin lämpimästi vastaan ja oli tosi mielenkiintoista nähdä, millaista opiskelu Ruotsin puolella voisi olla. Matka jää todellakin mieleen ikimuistoisena :) 

Otsikon sitaatti: Joel Osteen

lauantai 20. helmikuuta 2016

vanha?

Heipähei!

Istun tässä Forumin Espresso Housella itekseni ja kyllästyin tekemään muistiinpanoja PSC:stä (primaari sklerosoiva kolangiitti), joten päädyin kirjoittelemaan jotain vähän kevyempää :D Facebook oikein tulvii kuvia kavereiden pikkusisarusten vanhoista tai penkkareista, ja onpa siellä muutama entinen joukkuekaverikin mukana nauttimassa elämänsä prinsessapäivästä! Jotenkin mulla oli sellainen naiivi ajatus, että omat penkkarit oli "noin pari vuotta sitten", mutta tässä se sitten konkretisoitui, että mä alan oikeasti olla jo kaukana lukiovuosista. Mä alan oikeastaan olla jo lähellä valmistumista, sillä mulla on tämän kevään jälkeen ainoastaan yksi kokonainen lukuvuosi jäljellä, sillä kutosella meillä on kursseja vain syyslukukaudella. Miten tää aika on mennyt näin nopeasti??

Oma lookki ajanlaskun alussa. Penkkareista en löytäny mitään hyvää kuvaa koneelta :(

Pohdittiin kavereidenkin kanssa tätä yhdellä lounastauolla. Klinikkaa on nyt takana vähän reilu vuosi, mutta siinä ajassa me ollaan opittu aivan järkyttävästi asioita! Vielä vuosi sitten olin käytännössä ihan pihalla kliinisestä työstä ja pelkkä potilaan anamneesin ottaminen tuntui haastavalta. Muistan ihan oikeasti, miten silloin sitä kävi mielessä eri kysymyksiä, mitä piti kysyä ja oikeastaan yli puolet potilaan kertomuksesta meni ihan ohi, kun samalla hoki omaa mantraa mielessään tyyliin "oireet, kesto, luonne, vaikuttavat tekijät, perussairaudet, lääkitys, elintavat, sukutausta..." Kun edessä oli ensimmäistä kertaa yksin oman potilaan tutkiminen, taisin suoriutua siitä jossain kahdessa tunnissa :D Onneksi suurin osa potilaista oli ihan mielellään harjoituskappaleina, sillä eihän sairaalassa ihan hirveästi mitään huvituksia ole.

Huomaan, että vaikka työkokemusta mulla ei lääkärin hommista vielä ihan kauheasti ole, niin osaaminen on kyllä tarttunut matkaan. Vuosi sitten, jos kaverit kysyi jostain omasta oireestaan tai sairaudestaan jotain, en yleensä osannut antaa mitään kovin tähdellistä vastausta. Nyt huomaan ensimmäistä kertaa sen, että oma tieto ja taito riittää paitsi antamaan oikeita ohjeita, myös epävirallisesti diagnosoimaan ja toimimaan tarvittaessa. Myös lähipiiri on selkeästi huomannut tämän, koska yhä useammin joku ottaa yhteyttä kysyäkseen jotain mieltä askarruttavaa asiaa. Se jos mikä tuntuu ihan mahtavalta!


Paljon onnea kaikille abeille ja vanhojaan tanssiville! 

maanantai 25. tammikuuta 2016

mikä ihmeen manu?

Pientä updatea näin alkuun: endokrinologian ja onkologian kurssit on nyt ohi ja tentit suoritettuina. Onkon tentistä tulikin jo tulokset ja olin omaan osaamiseen tosi tyytyväinen, harmi vaan että tästä tentistä ei saanut arvosanaksi muuta kuin hyväksytty/hylätty :D Eihän täällä tietysti arvosanojen perässä opiskella, mutta... Endon tulokset ei oo vielä tulleet, mutta mulle jäi sellainen tuntuma, että sekin meni oikein hyvin! Nyt meillä alkoi sitten vatsan alueen ongelmien kurssi, joka onkin viimeinen iso jaksokokonaisuus ennen kesälomaa! Vatsan tentin jälkeen meillä alkaa 5 viikon kliininen palvelu, jossa toimitaan "työharjoittelussa" eri osastoilla ja toivottavasti päästään tekemään ja näkömään paljon eri juttuja. En vielä tiedä, mihin osastoille tuun itse menemään, jännityksellä odotetaan vielä tuloksia :)

Mulla on ollut tässä stressinaiheuttajana myös kesätyöpaikka, eli tarkemmin sanottuna amanuenssipaikkojen haku. Eilen lähetin lopullisen hakemuksen, melkein kuukauden piinallisen pohtimisen jälkeen. Joku voisi nyt kysyä, että miksi halusin hakea amanuenssuuripaikkoja enkä mennä töihin sairaalaan tai TK:n vuodeosastolle lääkärin sijaiseksi. Se on erittäin hyvä kysymys, minkä kanssa oon myös painiskellut jo oikeastaan syksystä asti, kun kaverit alkoi hakea kesätyöpaikkoja. Opiskeluihin kuuluu yhteensä neljä kuukauden amanuenssuurijaksoa eli "manua", joihin sisältyy yksi sisätautien, yksi kirurgisen, yksi terveyskeskuksen ja yksi vapaavalintainen harjoittelujakso.

Miksi sitten amanuenssuuri, eikä kesäsijaisuus? Sijaisuudestakin saa nimittäin yhden manun ja huomattavasti parempaa palkkaa kuin harjoittelusta. Syynä tähän valintaan oli esimerkiksi se, että mulla ei ole vielä yhtäkään kokemusta manuista, koska viime kesän käytin syventävien opintojen suorittamiseen, kun suurin osa muista oli tekemässä harjoittelua. Viransijaisena vastuu on paljon isompi ja monissa paikoissa hommia riittääkin ylitöiksi asti. Vaikka en epäilekään sitä ettenkö suoriutuisi viransijaisuudesta ihan yhtä hyvin kuin muutkin, niin tulin siihen tulokseen että mulla ei ole mikään kiire "oikeisiin töihin" vain siksi, että siitä saa enemmän palkkaa.

Kesämuisteloita

Riskinsä on tässäkin, sillä en haluaisi toisaalta amanuenssinakaan seistä vain seinäruusuna katselemassa, vaan päästä osallistumaan mahdollisimman paljon. Siksi pyrin valitsemaan sellaisia hakukohteita, joissa saisin luultavimmin enemmän vastuuta, jolloin työ lähestyisi huomattavasti viransijaisuutta. Viransijaisuus houkuttaa toki edelleen, turha sitä on käydä kieltämään, mutta päivystysoikeushan mulle tulee joka tapauksessa kevään jälkeen ja sitä kautta ovet aukeaa myös "oikeisiin hommiin" :) Jos manupaikat osoittautuukin pettymyksiksi, niin ainakin mulla on mahdollisuus tehdä lyhyempää keikkaa esim. viikonloppuisin. Varmasti mielenkiintoisia kokemuksia, kävi miten tahansa!

Annoin nyt itselleni luvan jättää tän kesätyöahdingon taakse ja keskittyä taas kaikkeen muuhun :D Turha murehtia etukäteen, lääkäri musta tulee joka tapauksessa! Mites teidän pääsykoelukijoiden arki sujuu? :) Nyt varmaan jo monet alkaa viimeistään kaivella kirjoja esiin, toki vähän omasta taustasta riippuen. Hurjasti tsemppiä kaikille uurastajille!