tiistai 29. maaliskuuta 2016

Kirurgian viikot

Moi taas!

Meidän vuosikurssilla on tällä hetkellä käynnissä kliinisen palvelun viikot. Palvelu kestää yhteensä 5 viikkoa, joista sisätaudit ja kirurgia kattaa kumpikin kaksi viikkoa ja anestesiologia viikon. Mun ryhmä aloitti kirurgiasta ja oon nyt toista viikkoa Jorvin sairaalassa päivittäin eri kirurgisella osastolla tai päivystyksessä. Vaikka harjoittelu onkin vielä kesken, niin ajattelin vähän kertoa tähänastisia tunnelmia leikkaussalista!

Viime viikon olin oikeastaan vain gastrokirurgian (vatsaelinkirurgia) osastoilla ja pääsin näkemään monta jännää leikkausta aitiopaikalta. Pääsin myös avustamaan kirurgia joissakin leikkauksissa ja vaikka mun osuudekseni jäikin vain kameran tai pihtien pitely ja tähystinreikien tikkaaminen, oli leikkaussalitoimintaan osallistuminen tosi siisti kokemus! Alle viikossa ehti jo näkemään monenlaisia toimenpiteitä ja asioita: umpilisäkkeen poistoa, sappirakon poistoa, paksusuolen typistystä, tuumoreita, paiseita... Vaikka musta ei välttämättä gastrokirurgia tulisikaan, niin tykkäsin kyllä olla mukana salissa!

Harmi kyllä, kaikki kirurgit eivät ole ihan yhtä opetusmyönteisiä ja osalla kavereista ei käynyt ihan yhtä hyvä tuuri joka päivänä. Uskoisin kuitenkin, että suurin osa meistä on ollut ihan tyytyväisiä :) 

Tänään olin ortopedisellä osastolla, mutta harmittavasti pääsiäisen jäljiltä leikkaussalit olivat melko vähäisessä käytössä orton osalta. Pääsin mukaan kahteen lyhyeen leikkaukseen, joten ei nyt ihan turha päivä kuitenkaan. Huomenna vuorossa on plastiikkakirurgia ja odotan jo nyt sitä, kaikki ovat nimittäin kehuneet plastiikkaa maasta taivaisiin! Mullakin on vielä tuoreessa muistissa Jorvin plastiikkakirurgian klinikkapäivä viime syksyltä, joka oli kaikin puolin onnistunut ja mielenkiintoinen, joten odotukset on todella korkeella :)


Ihanat kevätsäät (=nahkatakkikelit) tulee!
Ja vielä viime hetkien tsemppaukset pääsykokeisiin lukeville! Jaksakaa vielä nää vikat viikot pakertaa täysillä!

tiistai 15. maaliskuuta 2016

You can choose to not let little things upset you

Ollessani vielä lukiossa mietin välillä lääkäriksi opiskelemista. En kuitenkaan mitenkään tähdännyt lääkiksen pääsykokeisiin, minkä vuoksi myös fysiikan ja kemian opiskelu jäi pakollisiin kursseihin. Minulla oli paljon muitakin vaihtoehtoja. Aivan erityisesti muistan pohtineeni sitä, miten rankkaa lääkiksessä opiskelun täytyy varmastikin olla. Pitkiä päiviä aamusta iltaan ja valmistuttua sama homma jatkuu myös työelämässä. Lakin saatuani yritin kuumeisesti keksiä, mille alalle haluaisin suuntautua tulevaisuudessa. Lääkis kiinnosti jatkuvasti, mutta samalla mielessä painoi se valtava työmäärä, joka odottaisi opiskelupaikan mukana (puhumattakaan siitä työstä, jota paikan saaminen vaatisi..). Yritin kierrellen ja kaarrellen keksiä jotakin muuta vaihtoehtoa, kunnes lopulta päätin yrittää - ja onneksi yritinkin.

Uskon, että varmasti moni muukin lääkiksestä haaveileva on miettinyt sitä, miten rankkaa opiskelu tulee olemaan. Lääketieteellä on oma maineensa vaativana ja raskaana tieteenalana, minkä vuoksi sen opiskelijoita pidetään usein todella fiksuina ja opiskeluissaan ahkerina työmyyrinä. Olen usein jopa omien kavereideni seurassa joutunut tilanteeseen, jossa muut avautuvat omista opiskelukiireistään, mutta toteavat siihen perään, että "sulla nyt on varmasti vielä paljon rankempaa siellä lääkiksessä". Voi, kunpa vain tietäisitte totuuden :D

Jos nyt puhutaan vakavasti, niin kaikestahan saa toki halutessaan revittyä hirveän määrän stressiä aikaiseksi, mutta sellainen perus selviytyminen lääkiksessä ei vaadi ihan älyttömiä satsauksia. Pakollista opetusta on joo huomattavasti enemmän kuin monilla muilla aloilla, mutta siinä on se hyvä puoli, että opetuksissa halutessaan myös oppii kyllä valtavan paljon tärkeitä asioita, mikä puolestaan vähentää sitä omatoimisen työn määrää. Jos nyt poissuljetaan tenttiin lukeminen, niin takkiopetuksen ohella opiskelua ei tarvitse ihan kauheasti edes harrastaa, jos tavoitteena on vain päästä kurssista läpi. 

Tässä tuleekin nyt se mutta. Kuten olen aikaisemminkin todennut, lähes jokainen lääkisopiskelija on edes jollakin tasolla tavoitteellinen, mahdollisimman hyvään lopputulokseen pyrkivä ja kunnianhimoinen. Kukaan ei halua olla se oman pienryhmänsä riippakivi, joka ei koskaan osaa vastata opettajan kuumottaviin kysymyksiin. Kukaan ei halua päästä tenteistä yli rimaa hipoen. Kaikki haluavat olla tulevaisuudessa mahdollisimman hyviä lääkäreitä. Tämä yhdistettynä lääketieteen (käytännössä rajattomaan) informaation määrään voi "väärissä käsissä" olla hyvinkin hankala yhdistelmä. 

Urheilu on aina ollut mulle se juttu, mikä pitää pään kasassa - jo pääsykokeesta lähtien

Mulle on aina ollut tärkeää, että ymmärrän kaikki tärkeät asiat kunnolla, jottei omaan osaamiseen pääse syntymään mitään hirveää porsaanreikää, joka voi pahimmassa tapauksessa kostautua hoitovirheellä. Yritän opiskella asioita elämää varten, enkä vain päntätä päivätolkulla vanhoja tenttikysymyksiä vain saadakseni kurssista hyvän arvosanan. Kaikkeen tähän opiskeluun menee paljon aikaa ja joskus se aikaansaa stressiä. Kun tähän yhtälöön heitetään vielä lisäksi se, että minullakin on opiskelun ulkopuolella muuta elämää ja velvollisuuksia, on katastrofin ainekset valmiit. 

Eräs professoreistamme totesi klinikan alkaessa, että opiskelu on nyt meidän tärkein työmme - ja hän on siinä aivan oikeassa. Mutta tosielämää on myös se, että osa meistä joutuu tekemään töitä pystyäkseen rahoittamaan opiskelunsa. Osalla on rakkaita harrastuksia, kilpaurheilu tai vaikka vuosittainen speksi, joka vie oman palansa vapaa-ajasta, mutta toisaalta antaa henkiselle hyvinvoinnille niin paljon! Lisäksi pitäähän nyt perheelle ja ystävillekin jäädä joskus aikaa. Hyvä suunnittelu on tottakai oleellinen osa arjesta selviytymistä, mutta lähes ympärivuotinen jatkuva velvoitteiden ja tehtävien suorittaminen käy kenen tahansa päälle enemmin tai myöhemmin, eikä siitä aiheutuvasta väsymyksestä voi syyttää ketään "huonosta aikatauluttamisesta". 

Joten tästä se oravanpyörä syntyy - täydellisyyteen pyrkivästä opiskelusta yhdistettynä kiireiseen arkeen, sekä mahdottomuuteen "löysätä" opintoja hetkellisesti oman elämäntilanteen mukaan. Klinikan palautetilaisuudessa kukaan kurssiltamme ei nostanut kättään opettajan kysyessä, kenen mielestä kliininen vaihe oli niin rankka ettei siitä meinannut selvitä. Mutta kuitenkin kymmeniä opiskelijoita on pitämässä välivuoden tai edes harkitsee sitä, vaikka mitään "pakottavaa" syytä ei olisikaan. Sanoisin itse, että kyllä lääkiksessä opiskelusta selviää varsin hyvin, mutta ei sitä helpoksi voi sanoa, ainakaan jos siinä samalla haluaa tehdä myös muita juttuja. Mutta vaikka opiskelu välillä potkii päähän (ja kovaa) niin loppupeleissä se silti antaa meille niin paljon enemmän kuin ottaa! 

Välillä pitää tehdä muutakin kuin opiskella ;)

Ps. Viime viikolla meillä oli mun vuosikurssin opiskelijoiden ja kliinisen vaiheen professorien ja muun opetushenkilökunnan yhteinen klinikkaristeily Ruotsiin, jossa me päästiin paikalliseen sairaalaan (Karolinska Institutet tai Danderyds sjukhus). Risteily oli ehdottomasti yksi parhaista tapahtumista tähän mennessä! Molempiin suuntiin mentäessä meillä oli erilaista rentoa iltaohjelmaa, illalliset buffetissa ja hyvä meno pikkutunneille saakka. Tukholmassa meidät otettiin lämpimästi vastaan ja oli tosi mielenkiintoista nähdä, millaista opiskelu Ruotsin puolella voisi olla. Matka jää todellakin mieleen ikimuistoisena :) 

Otsikon sitaatti: Joel Osteen