keskiviikko 4. tammikuuta 2017

uudet tuulet puhaltaa?

Heippa pitkästä aikaa!

Mulla on jäänyt loppuvuodesta kirjoittelu aivan kokonaan. Oon siitä itsekin hyvin harmissani, mutta totuus on, että en tiedä edes mistä olisin lähtenyt liikkeelle uusien tekstien kanssa.

Opiskelu nyt viidennellä vuodella on mennyt entistä enemmän kliiniseen suuntaan ja nyt syksyllä meillä on ollut vaan naisten- ja lastentautien kurssit, eikä mitään muuta. Mielelläni kertoisin kaikenlaisia tarinoita ja mielenkiintoisia potilastapauksia opetuksista, mutta potilastietosuojan takia se ei vaan ole mahdollista. Enkä koe inspiroivaksi kirjoittaa mitään "rakas päiväkirja" -tyyppisiä postauksia siitä kuinka aamulla heräsin 6.50 ja lähdin kolmen tunnin ryhmäopetukseen, jonka jälkeen söin lounasta ja palasin kotiin. Ei niissä ole mitään hienoa sisältöä tämän blogin tarkoitusta ajatellen.

Monet lukijoista ovat vasta hakemassa lääkikseen tai miettimässä sitä ja kaipaavat kirjoituksia ja vinkkejä pääsykokeisiin liittyen. Todellisuutta on kuitenkin valitettavasti se, että omista pääsykoeajoista on jo liian monta vuotta. En enää osaa enkä pysty palaamaan niihin aikoihin sillä tavalla, että muistaisin kaiken kirkkaasti - koko hakuprosessista on tullut vain sumuinen muisto muiden joukossa. Toisekseen, olen jo vuodattanut suurimman osan kaikista ajatuksistani, neuvoistani ja kokemuksistani vanhoihin teksteihin - enää en yksinkertaisesti pysty niitä ylittämään.




Perustin tämän blogin vuosia sitten jonkinlaiseksi vertaistueksi tai "tietolähteeksi" lääkikseen hakeville ja jopa siellä opiskeleville. Nyt omat ideat alkavat olla vähissä - ja sen mukana myös motivaatio. 

Aion kuitenkin jatkaa kirjoittamista loppuun asti, eli hetkeen jolloin valmistun lääketieteen lisensiaatiksi. Vaikka postaustahti olisikin verkkainen, toivon että teksteistäni löytyy teille silti uutta ja mielenkiintoista luettavaa. Valmistumiseni jälkeen blogi jääköön nähtäväksi kaikille, jotka sitä haluavat lukea. Olen täältä löytänyt niin paljon iloisia ja kannustavia kommentteja näiden vuosien varrella, että olen jo omat kiitokseni sen kirjoittamisesta saanut.




Haluan toivottaa vielä kaikille erinomaista uutta vuotta ja uusia tuulia itse kullekin! Mulla opiskelut jatkuvat maanantaina psykiatrian kurssin merkeissä - jälleen uusi ja varmasti mielenkiintoinen erikoisala, joka tulee tulevaisuuden kannalta olemaan erittäin tärkeä. Ihania lumisia päiviä kaikille, muistakaa nauttia talvesta!

2 kommenttia:

  1. Hei! Löysin sun blogin ihan muutama päivä sitten ja tää vaikuttaa tosi kivalta mitä oon kerenny lukemaan! Haluaisin kysyä että tiedätkö yhtään joka olisi lääkiksessä mutta ei ole käynyt lukiota? Ja onko sinne paljon vaikeampi päästä tai onko lääkiksessä vaikeampaa jos ei ole käynyt lukiota? Mukavaa uutta vuotta sinulle ja tsemppiä opiskeluun!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! :)

      Nyt täytyy sanoa, että ei tule mieleen yhtäkään kaveria/tuttua joka ei olisi lukiota käynyt. Vaikeatahan se luultavasti olisi päästä sisään, sillä lukiossa kuitenkin on hyvät mahdollisuudet opiskella pääsykokeessa vaadittuja asioita. Mutta enhän mäkään toisaalta lukenut sitä kemiaa ja fysiikka juuri... :) Varmasti hankalampi startti on kuin lukion kautta, tosin hankala tästä näkökulmasta sanoa miten asiat ammattikoulun puolella hoidetaan, kun en ole siellä koskaan opiskellut! Opiskelurutiinit ovat varmaankin vähän erilaiset? Mutta ei se lukio missään nimessä mikään absoluuttinen edellytys lääkikselle ole! Mutta jos lääkäriksi haluaa niin suosittelisin kyllä ennemmin lukion kuin ammattikoulun valitsemista :)

      Poista